Noitarummusta rutina

Rutinaa noitarummusta

2011-12-26T17:28:00.002+02:00

Sain viimeinkin vaihdettua blogini nimen. Uusi nimi on Noitarummusta rutina. Nimenvaihdoksen myötä myös sisältö tulee varmaan monipuolistumaan jonkin verran.

Minulla on ollut pitkään jatkunut kausi, jonka aikana olen kirjoittanut lähes yksinomaan trokeemittaisia runoja. Runoja on syntynyt reilusti yli sata, säkeitä liioittelematta tuhansia. Niistä vain pieni osa on päätynyt tähän blogiin. Hyvinä pitämiäni kalevalamittaisia runoja minulla on tämän valtavan urakan jälkeen kertynyt vain korkeintaan pari kolme. Silti etenkin saamani harjoituksen takia urakka on ilman muuta kannattanut.

Jatkossa en luultavasti ainakaan vähään aikaan tule kirjoittamaan paljoakaan kalevalamittaisia runoja, tekee mieli siirtyä muuhun, mutta saamani kokemus ei katoa mihinkään ja uskon voivani hyödyntää sitä tulevissakin kirjoitusprojekteissani.

Juuri nyt minua kiinnostaa etenkin runossa rytmisyys, mikä ehkä johtuu siitä, että hahmotan maailmaa varmasti eniten juuri kuuloaistin kautta. Rytmisyydessä on myös jotain alkuvoimaista.

Hyvän runon kirjoittaminen on hiton vaikeaa!

Yleensä hienoltakaan vaikuttava runo ei kykene jättämään isoa jälkeä lukijaan, jos siinä ei ole vahvaa sisältöä.

Liiallinen täydellisyyden tavoittelu voi myös koitua kompastuskiveksi. Rosoiseen runoon on helpompi tarttua kuin liian liukkaaksi hiottuun.

Runojen yllätyksellisyydestä voi nauttia samoin kuin meditatiivisesta sanavirrasta ja rytmistä, mutta tarvitaan myös kosketuspintaa, johon tarttua ja johon peilata tunteitaan ja ajatuksiaan.

Jarkko Tontti kirjoittaa Kirjaamossa siitä, miten runokirjoissa on usein ehkä vain yksi hyvä runo. Olen samaa mieltä, tosin se erityisen merkityksellinen runo on usein eri ihmisillä eri.

Olen päivittänyt blogiani melko harvakseltaan, mikä on osittain johtunut siitä, että olen ollut niin kiireinen. En tiedä, kuinka usein jatkossakaan ehdin tehdä päivityksiä, mutta koen kyllä hyväksi, että on olemassa kanava, jonka kautta voi aina halutessaan pistää jakoon ajatuksiaan.

Osittain se, että en ole ehtinyt päivittää blogiani kovinkaan ahkerasti, on johtunut siitä, että olen viime aikoina ollut aktiivisesti mukana upean Helsinki Poetry Connection runokollektiivin toiminnassa. Moni on varmasti ainakin kuullut kyseisestä kollektiivista ja mahdollisesti myös ollut mukana jossain sen järjestämissä runotapahtumissa.

Tiedoksi kiinnostuneille, että HPC tarjoaa aina runotapahtumissaan myös yleisölle mahdollisuuden esittää omia runojaan. Kaikissa HPC:n tapahtumissa on aina mukana Open Mic -osuus, jonka aikana kuka tahansa yleisön joukosta voi nousta lavalle oman tekstinsä kanssa. Open Mic -esityksissä pääosassa ovat olleet todella erilaiset ihmiset, joita on yhdistänyt rohkeus jakaa muiden kanssa jotain itsestään. Monet ovat yllättyneet siitä suosiosta, jonka tapahtumat ovat saavuttaneet, sekä ennen kaikkea siitä korkeasta tasosta, johon ne ovat yltäneet. Myös klubien sosiaalinen ulottuvuus on aina ollut tärkeä osa toimintaa. Klubit ovat tarjonneet kohtaamisen mahdollisuuden hyvinkin erilaisista taustoista lähtöisin oleville runopäille.

Hienoa on ollut myös huomata, että vaikka minulle on elämisen sivutuotteena, päässyt kertymään ikää jonkin verran enemmän kuin useimmille HPC:n toiminnassa mukana oleville, niin se ei ole ollut mikään este yhteyden löytymiselle. Yhteisellä asialla toimiessa ikä, sukupuoli, koulutus, ammatti tai sosiaalinen tausta menettävät merkityksensä tai jopa niin, että sitä paremmat bileet, mitä erilaisempia ihmisiä toiminnassa on mukana.

Olen aina ollut kontrolloiva ja itsesensuuriin turvautuva tekemisteni ja sanomisteni suhteen, mutta edistymistä asian suhteen olen ollut huomaavinani. Tässä minua on auttanut nuorempien runoilijoiden esimerkki. Toivon todella, että jatkossa kykenisin löysäämään vielä lisää kuvitteellista solmiotani ja heittäytymään mukaan kiinnostaviin keskusteluihin niin elämässä yleensä kuin erilaisissa runotapahtumissa ja tässä Noitarummusta rutina -blogissakin. Harjoitusta se varmaan vielä vaatii…

Kalastaja

2011-12-20T06:09:00.002+02:00

olen hauen leukaluulla soittava

louskuhuulikalastaja jonka

kainaloissa haisee

karmea kalman löyhkä

ja kun saan kalan

tanssin pääkallosamban
sun nuoruutesi savotoille

iisibiisibluusin jossa on tautinen beat

ja painun sitten mullan alle

jossa riittää kastematoja

mutta ei tuulta

joka niin ihanasti sekoittaisi hiukset

kultareunaisiksi harakanpesiksi

ja mä en koskaan kyllästy olemaan kalastaja

sillä se on säädyllinen tapa

toteuttaa ihmisyyttään

tässä terminaattorimaailmassa

jossa kaikki kaunis on

savuverhon takana

ja aina kun mä olen kalassa

mä vapaudun tästä

mielen ja kielen raskaasta painosta

ja muutun osaksi

sitä valon ja varjon sykettä

josta kasvaa yhtenä hetkenä sorsanpoikasia

ja toisena tuulen tuivertamia

kalastajan hiuksia.

Liikennepolitiikkaa

2011-11-15T04:42:00.001+02:00

On pyöräily minusta parasta arkea,
citymaasturi pelkkä kirosana karkea.

On pyörä kuin ystävä, naisista parhain,
sen mä jo tajusin teininä varhain.

Pyörällä ajan mä paikasta toiseen,
en vaihtaisi pyörääni peltiseen loiseen.

Räntä ja pakkanen purevat ihoa,
mut liikkeessä vain tunnen mä iloa.

Ja kun bailata haluan ees kerran kesässä,
kuljetan kopan mä pyöräni perässä.

Poljen mä pyörällä sataa tai paistaa.
Vaan autoja pelkään, kun vaihdan mä kaistaa.

Siks Stadiin mä kaipaan vittu pyöräteitä,
puheita riittää vaan ei työvälineitä.

Räiskintää (Carpe diem)

2011-10-07T21:58:00.000+03:00

Runoilija olen outo ja banaali, loveen mä lankean kuin joku saatanan samaani,
trendikäs ääneni täyttää katakombit, herättää kuolleista aivokuolleet zombit,
tekstini kirjoitan vasemmalla kädellä, otan elämän iisisti, ei mun tarvitse päteä,
lyyrisyyttä siedä en sisällä pääni, karstaksi kärähtää siitä mulla käämi,
eihän tällaista kestä enää kenenkään kaali, tyhjenee pian jo varmaan hela baari,
en kauneutta janoa, sen mä jo poistin, haulikolla sanoja ilmaan vain roiskin,
vikojeni säilömiseen ei riitä mikään säiliö, on kehityksessäni käynyt joku häiriö,
paikallaan ei pysy mieli levoton, pysähdyn vasta puupalttoossa, kun oon eloton.

Synti ja häpeä

2011-10-06T19:53:00.000+03:00

Älä menetä uskoas, se suurin on synti,

pää pystyssä kävele, säilytä rytmi.

On taito myös joskus olla vain hiljaa.

Mitä järkee on ryhdittä rynniä kilpaa?

Kun taivaalta sataa taas kissoja, koiria,

älä turruta aisteja, uskalla toimia.

Ei kannata tunteitaan haudata, salata,

seinästä seinään päätänsä hakata.

Elämää etenee, älä siis lannistu,

uskalla rakastaa, älä ole vain hallittu.

k#2

2011-09-06T19:01:00.000+03:00

käärinliinasta liaani,

liaanista linnanneito,

linnanneidosta nenäkäs,

nenäkkäästä neitoperho,

neitoperhosta peluri,

pelurista peltotilkku,

peltotilkusta tivoli,

tivolista tiedekunta,

tiedekunnasta kukunta,

kukunnasta kultahammas,

kultahampaasta hakanen,

hakasesta haaksirikko...

Loma Nuuksiossa

2011-07-25T00:13:00.006+03:00

Olen viettänyt nyt lomaa parisen viikkoa. Ison osan ajasta olen viettänyt retkeilemällä Nuuksion ylänkömaisemissa. Ja mikäs on retkeillessä, kun Espoon Viheristä pääsee yleisillä vaivaisessa kolmessa vartissa vaikka Haukkalammelle, jonka lähistöllä on paitsi runsaasti kuvattavaa, myös keittokatoksia, telttapaikkoja ja vesipiste. Yksin liikkuessani olen monena aamuna lähtenyt ensimmäisellä mahdollisella bussilla heti viiden jälkeen liikenteeseen ja kävelykilometrejä on kertynyt yleensä suunnilleen parikymmentä päivää kohti. Pikkuhiljaa olen tuntenut alkavani vähän vahvistuakin. Metsässä on ollut kevyt kävellä, mutta perherauhan takia pitää välillä tulla kotiinkin. Onneksi Nuuksioon on kuitenkin helppo lähteä myös perheen kanssa. Skidien kanssaan tahti on kuitenkin luonnollisesti vähän rauhallisempi. Kumpikin pojistani pitää uimisesta ja rakastaa yllätys, yllätys - kallioilla kiipeilyä, joten paikoillaan tulee tällöin oltua huomattavasti pidempiä aikoja, mikä kyllä on mukavaa sekin. Lasten uidessa voi itse katsella vaikkapa telkkien hurjaa telmimistä tai seurailla räystäspääskysten ruuanhakureissuja. Hyvällä tuurilla voi näköpiiriin uida rantakäärmekin. Vielä kun saisi siitä kunnollisen kuvan, mutta valitettavasti tähänastiset kuvat ovat olleet niin tärähtäneitä, että en niitä viitsi tähän laittaa. Sen sijaan laitan tähän jokusen kuvan Korpinkierroksella vastaan tulleista kasveista, linnuista, oravasta ja perhosista.

Keltamatara

Haarapääsky

Kulleroita

Kaakkuri

Orava

Ketosinisiipiä

Haarapääskyn pesä

Peuran vasa

2011-07-09T06:45:00.000+03:00

Valkohäntäpeuran vasa.

Valokuvasin kasveja Laajalahdella, kun kuulin rahinaa takaani. Nappasin kuvan ja poistuin paikalta, että emo voisi hakea jälkikasvunsa.

Tuiskutukka

2011-06-09T18:12:00.006+03:00

Kuulen kaukaa laulun kaiun
lahden rantaan laskeutuvan.

Kuljen polkua poloista
kunnes jäädyn paikoilleni.

Tulisesti tuima tyttö
tanssii kirkkaan taivaan alla.

Kupeillansa kuuraisina
hivuskutrit kiiltelevät.

Kipinöitä iskee kannat,
tuikahuttaa tulta tsengat.

Tuima tyttö, tuiskutukka,
tanssii kirkkaan taivaan alla.

Korkokengät kolkon luiset
kopisevat korpimailla.

k #1

2011-05-29T18:00:00.001+03:00

rikkaruohosta runoilu,
runoilusta rumpusatsi,
rumpusatsista salama,
salamasta saunavihta,
saunavihdasta vilaus,
vilauksesta vihkikaava,
vihkikaavasta kaveri,
kaverista kangaskäärme,
kangaskäärmeestä käkönen,
käkösestä käärinliina...

Värikästä vappua!

2011-05-01T11:09:00.000+03:00

Kuutamolla

2011-04-28T07:35:00.003+03:00

Kuljen kohti kuutamoa. Mansikat tuoksuvat huumaavilta. Sato on nyt runsaimmillaan. Minä joka en edes tahdo tuvasta ulos päästä, olen alkanut niitä viljelemään. Pellolla kasvaa suurempia ja mehevämpiä mansikoita kuin missään ikinä ja ne ovat kaikki jäykkiä ja hyvin kevyitä - hyvin kuolleita. Puen päälleni kirkkaanoranssin t-paidan. Tuntuu, että juuri nyt on oranssia joka puolella. Naulakossakin killuu hehkuvan oranssin värisiä jakkuja ja puseroita. Ja hei, kuka saatana on syönyt siirappia? Appelsiinisiirappi liimaa sivut kiinni toisiinsa. Nyt puuttuisi enää keltainen poni, jolla olisi vaaleansiniset jouhet ja siniset silmät, sellainen sitruunalta tuoksuva yksilö. Kuulostaa lutuiselta, mutta no, you can't have a pony! Ota appelsiini! Se maistuu ihanalta ja tuo mieleen auringon valon paljasta selkää vasten. Huumaavaa on myös kirkkaan vihreä ämpäri filosofisten huudahdusten joukossa. Väri on upea, oikeastaan pelkkiä vihreän sävyjä kuin lehtiä elämän puussa. Oops...I Did It Again! Poikkesin alkuperäisestä aiheesta sateenkaaren sävyjen vietäväksi, koska joskus minulla vain tuppaa lähtemään mopo käsistä sinne, missä indigo sulattaa rajat ja hulluus valtaa mielen.

Kärsimysnäytelmä

2011-04-25T17:05:00.001+03:00

Suklaa on suruista tehty,
lunastettu lasten työllä,
puolestamme vuodatettu
voiton maksimoimiseksi.

Markkinat nuo porskuttavat.
Piste täytyis tälle panna.
Ylivalta yhtiöiden
tuskaa toistaa pääsiäisen.

Eksyneille

2011-03-18T00:18:00.006+02:00

Savu

2011-03-05T22:08:00.007+02:00

Savu kiertyy kielen lailla;
kielen, mielen kietomatta.

Savu suikertaa sumuna;
kiertyy, kaartuu kaatumatta.

Tie vie, minne lie lipuvi,
savulla on sameat siivet.

Muistijälkiä lumessa

2011-02-04T20:36:00.005+02:00

jokainen syö omalla nokallaan                 jotain pientä jää.

uneksiva perse            kuun viikate, ehkä

        pilvet lipuvat taivaalla                  kasvavat heinää

                                    tätä toistetaan, jos joku on nähnyt veden nousevan

   ja laakeri on puhdas                tytöt istuvat kirjastossa ja

syövät multaa                   muistavat, maistavat

                      tätä toistetaan, kunnes

näyttelijät ovat pukeutuneet             ja Nooan arkki on koottu

      on saatu kuusi viivaa                     ja kuusi kauneinta helmikuuta

           kuuntelen sinun ajatuksiasi                 kieli on vireessä

     tätä toistetaan kunnes               kaikki mahdolliset eläimet

                            ja sinun ajatuksesi

                                        tätä toistetaan kunnes

                    purkki on tyhjä

                                      ja kasvit ovat kasvaneet ylös asti

                  kutakin lajia, urosta ja naarasta toistetaan            kunnes Nooan arkki

on täynnä

                                               kunnes lopputekstit verkkokalvolla

Muodonmuutoksia

2011-01-17T19:45:00.001+02:00

Petolintu liitelevä
solahtavi sokkeloksi.

Labyrintti laajentunut
unoseksi uudistuvi.

Unhouomasta unonen
kivoseksi kiepsahtavi.

Harmahtava hautaristi
havahtuvi hallayöksi.

Hapuileva hallayöhyt
pullistuvi purjeheksi.

Purjelaivan keulapurje
lieveheksi liiteleikse.

Lohikäärme kääntyilevä
vaalenevi vainajaksi.

Vainaja tuonen vainiolla
muovautuvi mustikoiksi.

Mustikat, mesipalaset,
luutuvat hampaiksi lujiksi.

Hampaat haudasta harovat
tulehtuvat tummuudeksi.

Paratease

2011-01-13T06:24:00.001+02:00

Maailma martona makasi,
kuivuudessa kuumenneena,
kasvien siinä kasvamatta,
ihmisen isännöimättä.

Mutta taatto taivahinen
vesihelmiä herutti,
kylvi kylliksi kyyneleitä
sinervistä silmistänsä.

Veden myötä versoi vihreys,
orasti elämä uusi.
Lähteet vettä läikyttivät,
pimensivät taivaan pilvet.

Mielenrauha

2011-01-10T20:47:00.000+02:00

Auringon lämmittämä hiekka valuu luurankosormieni läpi. Huuliesi välistä puristuu hehkuvia hyönteisiä, jotka valaisevat tämän lasimaljan mustuneen pohjan. Ja samaan aikaan, kun yläpuolellamme hiekka vähenee, hiljaisuus ympärillämme kasvaa kuin kohdussa kelluva sikiö. Ja minä kosketan kasvoihisi jo syntymän hetkellä painuneita syviä uurteita ahmien samalla hiljaisuutesi leipää, meriheiniin takertuneiden hiustesi kohmeista valoa, kasvojesi katoavia liikkeitä, tätä meren vaahdosta syntynyttä yksinäisten sydänten rytmiä.

2011-01-02T13:59:00.001+02:00

Kuinka perso onkaan peili.
Kuinka hento onkaan hetki.
Kuinka hellä onkaan heili.
Kuinka rento onkaan retki.
Kuinka huima onkaan hurma.
Kuinka diiva onkaan daami.
Kuinka tuima onkaan turma.
Kuinka ahdas onkaan raami.
Kuinka julma onkaan juoni.
Kuinka jylhä onkaan jyske.
Kuinka tuima onkaan tuoni.
Kuinka raaka onkaan ryske.
Kuinka laiha onkaan lanne.
Kuinka nurja onkaan torni.
Kuinka vinha onkaan vanne.
Kuinka korni onkaan normi.
Kuinka luiru onkaan liemi.
Kuinka sievä onkaan sormi.

Liekko

2010-12-09T06:53:00.001+02:00

Liekko linjakas pärytin,
kiitää kiireen kiusaamatta,
hehkuvat hopeiset helmat,
lumoliepeet luisen linnun.

Kynkkäluisen kyyditsijän
kiivaat kyljet kiiltelevät.
Kylmän kyydin tarjoilevi
Liekko kalman kankahille.

Liekuttelee laihaa lasta
luinen lintu liekehtivä,
tuulta halkoo tuonen lintu,
lasta tuutii laulullansa.

Tuhrii tumma tuonen tuhka
pyhän pyörän peilipinnat,
katajaisen kaihon karsta
likaa liepeet luisen linnun.

Liikkuu Liekko liekin lailla,
halkoo hahmo tuiskutuulta.
manan maille siirtää sielun,
varjoon varvikon valosta.

Zen ja kalevalamitallisen runon uudistaminen

2010-12-03T18:46:00.014+02:00

Juho Niemisen vaatimus siitä, että kaikenlaisten tyylien käyttäjät saisivat yhtäläisen mahdollisuuden tavoittaa lukijakuntansa, on oikeutettu. Tässä on kuitenkin iso haaste. Vaikeinta kalevalamittaisten runojen kohdalla on perinteen uudistaminen. Kalevala on sivuuttamaton kansallisaarre. Eino Leinon uskomatonta fantasia-ainesta sisältävä Helkavirsiä on paljon muutakin kuin vain kansallisen itsetunnon pönkittämiseen osallistunutta identiteetinrakennusrunoutta. Nykyajan kalevalamittaisen runouden olisi kuitenkin myös uudistuttava ja mukauduttava nykyajan vaatimuksiin. Vaikeinta tässä on ensimmäisten askeleiden ottaminen. Millaisia kalevalamittaisia runoja sinä haluaisit lukea?

Janne Kortteinen: Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa

2010-11-30T01:05:00.022+02:00

Kullervo oli heitteille jätetty orjan poika. Janne Kortteinen on omistanut kirjansa nykyajan kullervoille: nisteille, spurguille, rikollisille, raiskaajille jne. Kullervossa kerrotaan, mitä tapahtuu kun lapsi jää ilman rakkautta. Saamaa asiaa on pohtinut Kortteinen esikoisteoksessaan.

Teoksen fragmentaarinen kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Toisiaan täydentävät päiväkirjamaiset merkinnät, aforistiset mietelmät, kuitit, esseet, sanaleikit, sanaluttelot, flarf, google -runot, onomopoeettiset huudahdukset, tahraiset sanomalehtileikkeet, valokuvat, raamatunlauseet, toistot, satunnaisuudet, kaoottisuudet jne. Kortteinen on omaääninen ja käyttää halutessaan kieltä taitavasti. Jos sopivaa sanaa ei löydy, hän johtaa sanan jostain jo olemassaolevasta tai risteyttää kaksi sanaa yhdeksi. Teoksessa mukana sivukaupalla myös pelkkiä satunnaisilta vaikuttavia sanaluetteloita.

Etenkin kirjan loppuosassa on paljon groteskeja vyörytyksiä, koska Kortteinen haluaa kirjan puhuttelevan heitä, joille nyky-yhteiskunta on kääntänyt selkänsä, jotta he näkisivät sen hyvän joka heissä on, koska kuten hän itse asian ilmaisee, hänen moraalinen imperatiiviinsa ja prioriteettinsa on siellä.

Teoksessa on melkein neljäsataa sivua. Joissakin kohdissa harpoin sivut nopeasti yli. Mielessä kävi tällöin, että vähempikin olisi ehkä riittänyt, mutta toisaalta kyllähän nuo pitkät sanaluettelot kieltämättä ovat tehokeino nekin. Pitkistä vuodatuksista hypähtää äkisti silmiin hätkähdyttäviä lauseita ja sanoja. Kaiken kaikkiaan teoksen voi kuitenkin lukea melko nopeastikin, sillä kuvien ja väljän asettelun vuoksi sanamäärä ei nouse kovinkaan korkeaksi. Välillä ei voi kuin ihmetellä; näinkin voi sanoa!

"Oli leivän lentävä afrikan tähti. Oli kenenkäänkeskistä Salaisuutta salamoivan aamun saatto. Oli kallonmuotoinen saippuakupla. Oli kiva jutella sun kanssa. Oli viemärin nielukörähdysten liukasta örinää. Oli" (s. 22)

Kirjan luettuani en voinut olla ajattelematta sitäkään, että ketä tahansa meistä voisi syyllistyä mihin tahansa, jos meille leivottuun leipään olisi upotettu pelkkä kylmä kivi.

Isät

2010-11-13T07:45:00.005+02:00

Kalastavat kallioilla
luonnottaren olkapäillä.

Haaveilevat harmaudessa
hatasarviharrikoista.

Hymyilevät hyytävästi
kivun kiivaan kirpaistessa.

Lohduttavat loitsuillansa
kuumeen kujia kulkevia.

Kamppailevat kaupungeissa,
taistelevat taajamissa.

Lapsillensa laulelevat
luisia virsiä lujia.

Nauravat noet naamallansa,
humaltuvat huomisesta.

Kirveillänsä kirvoittavat
kipinöitä kirkkaudesta.

Baarissa

2010-10-07T17:47:00.002+03:00

Ovesta virtaa tasaiseen tahtiin toppa- ja nahkatakkisia juhlijoita.

Runoilijan vieressä oleva keski-ikäinen nainen sanoo olevansa Montanasta kotoisin.

Sinitakkinen on viisaasti vaiti.

Runoilija puhuu kuin noituisi valmistautuessaan illan esitykseen.

Sinitakkinen laittaa unessa löytämänsä rahat palamaan.

Runoilija esittää tasatunnein runoja täynnä hirmusanoja ja hirveitä huudahduksia.

Ilta-aurinko läpäisee ikkunan likaisen värilasin.

Illan kohokohta on eittämättä avaruusolennon yllättävä vierailu ison mahansa kanssa.

Keski-ikäinen nainen herää ja alkaa puristella kulttielokuvan viitekehyksessä.

Runoilija nujakoi alushoususillaan, koska pisuaari on vanha, tylsä ja väärän mallinen.

Avaruusolento havaitsee haluamaansa ainetta.

Tarjoilija lehahtaa ilmaan ja lentää pois.

Kaiutar

2010-09-09T22:14:00.003+03:00

Elelipä ennen muinoin
Kaiutar, korea impi.

Taitavasti tanssi tyttö
alla taivaan nauravaisen.

Soreasti soljui soitto,
sirpaleinen sielunmessu.

Sydämessä synkän metsän
hienon soiton hiisi kuuli.

Humahti hurma hiiden päähän,
sekoitti sävelet mielen.

Halusi tytön omaksi,
vaan tyttö torjui viettelijän.

Siitä sortui surmatyöhön
hämärässä hiisi häijy.

Kaiuttaren kappaleiksi
repi runtti ruhjoaja.

Palat polki maan povehen,
josta soitto kertautuvi.

Olion ilo

2010-09-02T17:25:00.000+03:00

Limaisen olion ilo kuplii huolettomasti. Kuplat laskeutuvat pohjalle, ylenevät taivaalle leimahtavat lepattaviin liekkeihin. Lämmin, läpinäkyvä ilo valuu olion lanteille, sulattaa lumen, läikittää lakanat. Lanteiden leikki loppuu sääriluihin. Sääriluiden kolean ilon valaisemassa luolassa ilon höllä kallo louskuttaa humalaisia leukojaan. Ilo haluaa iholla lihoa, elää, lihassa liota.

Soinen saundi

2010-07-07T10:52:00.001+03:00

Kalliolla könöttävän kaitaluisen plyysisohvan ympärille on kietoutunut soinen saundi joka tuo mieleen melankolisen trumpettisoolon, mehiläiset komppaavat tummaa ääntä metsään kovertuneessa kohdussa. Urhot ovat uinahtaneet, niiden voi kuulla kuorsaavan. Tummahiuksiset hiidet hikoilevat muurahaishappoa, metsän musiikki vetää niitä puoleensa. Norjat nuorukaiset kasvavat umpeen, ojentelevat kaitoja käsiään kuin oksia, kumisevat kallion laella, uhmaavat ukkosta ja unohdusta.

Limerikki #2

2010-06-28T10:58:00.003+03:00

Yksi sinkku, joka asui Halunassa
kävi mittumaarina saunassa.
Ahkeraan heilui vasta,
nyt on jo kaksi lasta,
posket kuin omenalla punassa.

Festarien loitsu

2010-06-25T08:27:00.003+03:00

Rokkijuhliin julmiin lähde,
salomaille sankan saundin.
Luukuttakoon luinen skitta,
soikoot sähköiset sävelet,
könöttäkööt kaakkoon kallot,
sirpaleisten sieluin tulkit
sitaiskoot kokohon sielut
maisten murheiden mustuttamat.

Viesti

2010-05-29T11:04:00.009+03:00

Savu kiertää kivikkoista maisemaa. Pitkät silkkisukat liehuvat ja tanssivat, aaveet. Silmunvihreä tuuli puhaltaa missä tahtoo. Valaiden vedenalaiset laulut ympäröivät minua. Lumpeet, isot korvalehdet, ajelehtivat. Vastarannalla näkyvät himmeinä valot, valot - kaupunkien kivitalot. Havahdun sudenhetkeen, tikun päässä roikkuvaan nokipannuun, aukeneviin suihin, valkoisina paljastuviin hampaisiin. Signaali voimistuu, heikkenee taas.

Pursi pullossa

2010-04-25T22:59:00.004+03:00

Pullon täytti purjehilla,
poika pieni polvillansa,
laittoi laineet laidoillensa,
asetteli aavaan aallot,
tyrskyt loitsi, tyynnytteli.

Sekaan sinkosi salamat,
taivaankannen kaartuvaisen,
tuulet, tursot tuikahutti,
mustat pilvet mylleröitti,
pedot pisti perkeleiksi.

Lasimereen laivan laski,
lastuseksi lainehille,
heiteltäväksi helevän,
reivaajiksi rimppakintut,
merimiehet miekalliset.

Hyppy tuntemattomaan

2010-04-15T19:46:00.016+03:00

Nainen tuijottaa merkillistä limaa, joka väreilee lounaistuulen osuessa siihen. Hän ihmettelee, miten ihmeessä sitä kertyykin niin hirveästi ja mietti kaikkia niitä paikkoja, joissa olennot ovat käyneet ennen tänne tuloaan. Astiat helisevät. Ensimmäiset olennoista alkavat kiivetä kielekkeelle, jolla hän seisoo. Niiden muodonmuutos on jo alkanut. Joillakin niistä on käsien lisäksi neljä siipeä. Ensimmäinen liman sieltä täältä täplittämä olento pysähtyy huojuen hänen eteensä. Naisen syke ja hengitys kiihtyvät. Olento ojentaa ohuen kätensä ja koskettaa naisen hiuksia ja kalpeaa ihoa tunnustelevasti.

Vaihtoehdot

2010-04-08T19:19:00.002+03:00

Mies ajattelee, että kun naamioituneen naisen ruumis on mitattu ja laskostettu karttoihin ja kansiin, niin hän voi iltaisin hyväillä sen upeita laaksoja ja kauniita rantoja ja kaikkia niitä mahdollisia vaihtoehtoja, joita pitävät sisällään viivat, joista yksikään ei ole suora. Ja niin aukeavat kynnen kärjestä uloskasvaneet viiniköynnöksen versot ja ummut ja päästävät sisäänsä siittiöt hedelmöittämään kuningattaren ja ne tulevat niin kuin junat ja niiden vaihtoväli on sama kuin jakohihnan vaihtoväli ja jossain syvällä pinnan alla syntyy paksuja jäämuodostelmia, jotka voivat viedä hengen varomattomilta kulkijoilta.

Asetelma

2010-03-21T09:28:00.002+02:00

Nokan arkkitehtoninen rytmi on sedimenttejä, pelaagista lietettä. Syvän meren sarvi kaartuu uljaasti kohti pohjoista horisonttia. Pyrstösulat ovat tummaa musiikkia ja taivaankansi pimeydessä haikeasti humisevaa mäntymetsää, joka valuu odottavana eteenpäin. Pehmeästi se todellakin kaartuu, saaliinhimoinen sarvi, jonka mesinen happoinen neste sulattaa lehdelle jääneen pyöristyneen olennon toiseen olomuotoon, toiseen koostumukseen.

Rusoreuna ruusunnuppu

2010-02-20T17:13:00.003+02:00

Keskoslapsi linnun lailla
tätä maailmaa tutkailevi,
siivet sillä silkkiliinat,
nupuillansa nukkaisina.

Ravitsevaa rakkautta,
vastaanottaa valkamassa,
kohentavaa kosketusta,
hivelevää hiljaisuutta.

Hoivaa, hellää rakkautta,
tulentoinen tarvitsevi,
lastu laulun lainehilla,
luonnottaren lempilapsi.

Kaupunkirunoja #1

2010-02-05T05:24:00.001+02:00

Taksin ovessa on
reikiä.
Ovatko ne
luodinreikiä vai tähtiä?
Olen hämärtymässä
pisaraksi valoa,
luodinreiäksi.
Olen pöllö
Helsingin City-käytävässä,
huuhkaja
(Bubo bubo).

Naamakirjan kirjauksia

2010-02-04T01:25:00.001+02:00

Kofeiini koukuttavi,
pakko saada paahdettua.

Kahvin keittää kelvollisen
kahvitratti, kaihomieli.

Kofeiini, kahvin sielu,
arkeen silmät aukaisevi.

Päätteellänsä pähkäilevi,
koodiansa korjailevi.

Naamakirjaan kirjailevi,
mitä mieleen juolahtavi.

Lauleskelee lasten kanssa
stygestara styyrpuurissa.

Satumaahan saattaa sällit,
uneen poikaviikarit villit.

Irkkukahvi iltasella
vielä juodaan viimeiseksi.

Oisinko pojaksi luotu

2010-01-11T22:19:00.004+02:00

Velipoika veistelevi,

tuoreesti noin tulkitsevi,
inehmoinen ihmeissänsä,
tarua ikiaikaista.

Jos näyttelyyn haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt...

Oisinko pojaksi luotu - Anne Lehtelän valokuvia ja Jiipee Uusitalon kalevalakuvituksia 2.2.-28.2.2010

The Doors - Riders on the Storm

2009-12-27T00:00:00.000+02:00

Hurahdin Doorsiin toden teolla joskus peruskouluaikoina. Muistanpa sellaisenkin ajan, jolloin minulla oli tapana aina silloin tällöin käväistä eräässä porilaisessa baarissa pelkästään sen takia, että siellä olevasta jukeboksista oli mahdollista kuunnella yhtyeen hyytävän kaunis klassikko Riders on the Storm, joka olkoon myös tämänkertainen biisivalintani.

Bändin nuorena kuollut valovoimainen laulaja James Douglas Morrison oli paitsi upean bändin keulakauva, myös älykäs ja herkkä runoilija. Klassikkovalintani myötä ujutan tähän postaukseen vielä kuvan vaimoni tekemästä Morrisonia esittävästä korusta ja kuvatekstiksi kirjoittamani runon.

Hopeisena hohtavainen,
lahja lempilaulajasta,
valion vaimon valmistama,
samettisesti sahaama,
juottaen noin juurruttama,
tuuditellen tummentama,
hopeoima sormin herkin.

Pimeys väistyy päivön tieltä

2009-12-24T23:02:00.008+02:00

Pimeys väistyy päivön tieltä,
tähteinvaloon taittuu taivas,
hyvä tahto, joulun taika,
takoo tahtoahjossansa,
mittaa, muovaa, miilussansa
tuudittuneet tunteet tuimat.

Valon lapsi valkeainen

2009-12-03T06:30:00.005+02:00

Valon lapsi valkeainen,
sinerväinen sielun tulkki,
tulen tumman tulkitsija,
surun suuren suutelema,
kaiholiekin karkaisema,
kasvoi maasta karvastellen,
kipinöi noin kirkastuen.

Zombi nokturno

2009-11-29T13:18:00.002+02:00

Basistimmme outo on ja banaali,
mutta soittaa osaa niinkuin Euterpe.
Alkakoon siis jo juhla, bakkanaali.

Soitto raikuva täyttää katakombit.
Eihän tällaista kestä enää kaali,
elämään kun alkavat kuolleet, zombit.

Yleisömme alkaa nyt jo poistua,
kauhuissaan he pyörivät niin kuin trombit,
kun jotain punaista alkaa roiskua.

Alkaa bileet käsistä riistäytyä,
juhlan hieno tunnelma latistua.
On meidänkin aika jo vetäytyä.

Otan mukaani turvaksi haulikon,
jotta en unohtaisi selviytyä,
juostessani läpi verilammikon.

the HorrorPops - Walk Like a Zombie

2009-11-22T22:38:00.003+02:00

Tämänkertaisessa klassikkosunnuntaissa peräänkuulutettiin kappaletta, joka saa hylkäämään tuopin ja rynnistämään tanssilattialle. No, mikään mahti maailmassa ei saisi meikäläistä hylkäämään tuoppia silloin harvoin, kun sellaisen äärelle pääsee, sitä paitsi kuten tunnettua on, kovat kundit eivät tanssi. Jos nyt sitten kuitenkin sallitaan reunaehtoja hiukan höllennettävän ja vastaukseksi riittäisi, mikä kappale saisi minut kaljatuopin juotuani kävelemään kuin zombie tiskille hakemaan uutta nestemäistä ohrasämpylää, niin vastaus voisi olla vaikka Walk Like a Zombie tanskalaisen psychobilly -yhtye HorrorPopsin esittämänä. O.K. Kyse on melko uudesta yhtyeestä ja kappale ei siis ole mikään klassikkopläjäys, mutta zombiet sentään ovat aina olleet keskuudessamme.

Kohtaus rannalla

2009-11-19T04:56:00.010+02:00

Mies tapaa naisen rannalla. Naisen tukka törröttaa joka suuntaan, ja pullea vatsa kohoaa esiin kuin tuulen tuivertama hiekkadyyni. Eksyneen oloisena hän pyyhkii vaalean hiekan värisiä hiuksiaan taaksepäin ja riisuu takkinsa, joka on hiestä läpimärkä, niin että siitä näkyvät läpi siiven tynkien lailla sojottavat lapaluut. Mies halaa häntä, koska hänestä tuntuu, että niin täytyy tehdä. Samassa mies tuntee, kuinka naisen punaisina rusottavat kynnet porautuvat hänen selkäänsä. Naisen mahasta työntyy esiin sirkkavartta muistuttava uloke. Mies ei sano mitään, tuijottaa vain etäisesti rantaa nuolevia aaltoja. Nainenkaan ei puhua pukahda, mutta aivan kuin herää transsista ja räiskäyttää samassa suustaan pienen riemunkirjavan liskon, jonka häntä roihuaa lihavissa liekeissä. Liekinheitintä muistuttava lisko yrittää ryömiä hiekkaan piiloon, mutta nainen on oliota nopeampi. Hetkessä hän on jo sammuttanut pyrstön ja asetellut otuksen käsilaukustaan onkimaansa minigrip -pussiin. Puoliksi sulaneen pussin nainen sujauttaa käsilaukkuunsa, jonka lukko napsahtaa kuuluvasti kiinni naisen itsenä jo kiirehtiessä kohti hotellin parkkipaikkaa.

Rikkaruohosta ritari

2009-11-15T12:11:00.002+02:00

Rikkaruohosta ritari,
ritarista riukukääpä.
Riukukäävästä käpälä,
käpälästä käärinliina.
Käärinliinasta liaani,
liaanista linnanneito.
Linnanneidosta libero,
liberosta liehureuna.
Liehureunasta repuusi,
repuusista retkikunta.
Retkikunnasta kuningas,
kuninkaasta kuolinkello.
Kuolinkellosta kumahdus
vuodenaikain vaihtuessa.

Menovinkki

2009-10-29T07:16:00.007+02:00

Runomuusikko ja Poetry Jam -klubin järjestäjiin kuuluva Harri Hertell kertoo Suomeen rantautuneesta Poetry Jam -kulttuurista Ylioppilaslehdessä. Kiinnostuneille tiedoksi, että seuraava Helsinki Poetry Jam järjestetään 30.10.2009 klo 20-01 Helsingin Kauppatorilla sijaitsevalla Purjelaiva Kathrinalla.

Tyttö, tyyris terhenneiti

2009-10-15T09:57:00.002+03:00

Tyttö, tyyris terhenneiti,
tavoiteltu taivonlintu,
kulmat kuiset kuumottavat,
haukansilmät haaveilevat,
paksu palmikko pajuinen,
kulkee tietä kultasuinen,
sielussansa siipilintu,
tulilintu, tuurintuoja.

Sinead O'Connor--Daddy I'm Fine

2009-09-27T08:46:00.001+03:00

Viime perjantaina mulla oli lievästi sanoen kiireisin viikon päätteeksi kauan kaivattu vapaailta, jonka käytin menemällä muutaman ystävän kanssa Poetry Jam -klubin avajaisiin. Paikka oli tupaten täynnä porukkaa ja tunnelma katossa. Hienoja esityksiä kuultiin sekä varsinaisessa pääohjelmassa että kaikille avoimessa Open Mic -osuudessa. Meikäläinenkin menetti Poetry Jam -neitsyytensä tuossa yhteydessä. Tuntui hyvältä, että onnistui voittamaan oman jännityksensä.

Täksi sunnuntaiksi valitsemani klassikkobiisi liittyy löyhästi tunnelmiin, jotka tuntuivat vallitsevan klubilla. Valitsin kyseisen kipaleen irlantilaisen poplaulajan ja lauluntekijän Sinead O'Connorin vuonna 2000 ilmestyneeltä levyltä Faith and Courage. Biisin nimi on Daddy I'm Fine.

Muremieli mustasilmä

2009-09-19T11:09:00.002+03:00

Maan arpisella iholla
koivujen kotoinen tuoksu.
Kiviin kirjaviin kirjoitettu
kiskot kielenkäyttäjälle.

Kauempana kaartuilevan,
kiviaidan kirjopuolla,
yskii tehdas yksinäinen
kuraa kurkkuun kuivunutta.

Suljen silmät sielukellot,
sinisimpukat sileät,
surun suuren suutelemat,
kosken koskelot koreat.

Ylhäällä yön yksinäinen,
taivaanrannan taivaltaja,
lintu liitäväsiipinen,
punkkari punatukkainen.

Vaeltaa vaskipyörällänsä,
alas kaartaa karkaistulla,
riisuu kuski kaitaluinen,
kyisen kypärän kyynärluisen.

Limerikki #1

2009-09-14T19:00:00.003+03:00

Yksi Isto oli kotoisin Pyhännästä
Löytyi rohkeutta siitä lyhyenlännästä.
Vilahti vain pedon takalisto
ja nauroi vielä Isto,
kun veti pirua sarvesta ja hännästä.

Pullaa pöytään maistuvaista

2009-09-13T17:51:00.023+03:00

Pulloposki pitkopoika,
paakari parahultainen,
rusinoita roiskautteli,
kanelia kannuun kaatoi,
tömäkäksi töpsytteli,
vanuvaksi vaivaeli.

Sekaan suihkia suhotti
sokeria sortuvaista,
sulavaista siirappia,
makeaa mahantäydeltä.
Vähän vielä viimeisteli,
sitten uuniin uunotteli.

Pellin päällä paahtuilivat,
pullat parhaat pursuilevat,
kohosivat korkehiksi
rapsahtelivat rapeiksi,
rotevalle rouvallensa,
rehevälle rakkaallensa.

2009-09-10T05:46:00.004+03:00

Öisessä puutarhassa
kellastuneet pääkallot
vaipuneet uneen.
Silmien luutamossa
saalistavat hiiripöllöt.

Virus ulkoavaruudesta

2009-09-06T08:30:00.008+03:00

Apua, olen saanut vakavan tartunnan! Ja niin olet muuten sinäkin! Olemme kaikki kantajia! Kyse on hurjalla nopeudella muuntuvasta ja leviävävästä viruksesta, joka on tarttunut meihin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, samaan aikaan, kun aloimme ottamaan ensimmäisiä horjuvia askeleitamme. Kirjailija William S. Burroughs sen aikoinaan sanoiksi virkki: "Kieli on virus ulkoavaruuudesta". Lause innoitti vähän myöhemmin avantgarden kärkinimiin kuuluvaa Laurie Andersonia luomaan aiheesta oman musikaalisen tulkintansa, joka hyvät gimmat ja kundit, seuraa tässä: Laurie Anderson - Language Is a Virus.

Bella, donna kaunokainen

2009-09-03T23:43:00.011+03:00

Blandasi beibi suklaasilmä
tarut ja todet sekaisin
sujuvasti sutkautteli
valheellista valmihiksi,
suusta sulosta sujautteli,
ansaa naisen armottoman,
verkkoa donnan hattumaisen.

Sunday Classic - Ain't Got No, I Got Life

2009-08-30T07:33:00.004+03:00

Törmäsin sattumalta netissä edesmenneen Nina Simone -nimisen klassisen koulutuksen saaneen laulajan, lauluntekijän ja pianistin tulkitsemaan sikermään kahdesta Hair -musikaalin biisistä: Ain't Got No ja I Got Life. Wikipedian mukaan biisin lyriikoiden on sanottu viittavan tummaihoisten orjuuttamiseen ja sortoon. Kohtalon ivaa on, että ainakin Isossa-Britanniassa tämä alunperin 1968 julkaistu biisi on sittemmin tullut lajalti tunnetuksi erään jogurtti-brändin mainoskuvaston musikaalisena taustakankaana, vaikkakin remixinä. YouTubesta löysin myös mielipahakseni erään harvinaisen rienaavaan automainokseen. Toivottavasti kuitenkaan Suomen televisiossa ei vastaavia mainoksia ole, jos, niin olen autuaan tietämätön, koska sivistyksessäni on digiboxin mentävä aukko. Joka tapauksessa biisi on upea ja esitys mitä valovoimaisin, joten olkaa hyvä ja nauttikaa!

Loppui lapsuus laulun alla

2009-08-27T23:04:00.011+03:00

Kohosi varsi varvikosta -
tyttösestä tylleröstä,
nyytistä alati nyyhkivästä,
kasvoi kurvikas kudelma,
huikenteleva huiluääni,
päiden pyörälle panija,
merien, metsien musiikki,
rantoja raapiva rapsodia,
hiukset hiekkaiset hajalla,
nauru naamalla aurinkona,
jalat alati askeltavat,
jälkiä, jämiä jättämättä,
mustia murheita muistamatta.

Sunday Classic - Where the Wild Roses Grow

2009-08-23T10:19:00.003+03:00

Tämänkertainen valintani sunnuntaiklassikoksi on Nick Caven ja Kylie Minoquen duetto "Where the Wild Roses Grow". Biisi löytyy Nick Cave and the Bad Seedsin yhdeksänneltä albumilta Murder Ballads (1996), mutta julkaistiin jo ennen sen ilmestymistä 1995 sinkkuna.

Cave kirjoitti balladin kuultuaan kansanlaulun nimeltä "Down in the Willow Garden", josta tässä versio The Everly Brothersin 1962 levyttämältä albumilta Songs Our Daddy Taught Us.

Rocky Shenckin ohjaama video on saanut vaikutteita John Everett Millaisin maalauksesta Ofelia.

Kappaleesta löytyi myös live-versio.

Iris

2009-08-21T13:50:00.006+03:00

Hänen siipensä hohtavat
saippuakuplien tavoin,
kun valonsääteet osuvat niihin.
Olkaimeton korsetti on valmistetttu
yönmustasta satiinista
ja punaisesta pääkallobrokadista.
Excuse me while I kiss the sky.
Kitarat ärjyvät vihaisina
jumalten itkiessä
ja ikkunasta näkyy nainen,
jonka siivet hohtavat
sateenkaaren väreissä,
kun valonsääteet osuvat niihin.

Woodstock 69

2009-08-16T08:35:00.004+03:00

Jonkin aikaa pähkäiltyäni, valitsin klassikkosunnuntain Woodstock -teemasoitoksi kitaravirtuoosi Jimi Hendrixin aikanaan kohua herättäneen sovituksen Yhdysvaltain kansallislaulusta The Star Spangled Banner (Tähtilippu). Henkan anti-patrioottiseen esitykseen kulminoituu mielestäni koko 1960 -luvun halu niin poliittiseen kuin yhteiskunnalliseenkin muutokseen.

Sadonkorjuuaika

2009-08-13T05:06:00.040+03:00

Tulevana viikonloppua metsä olisi pullollaan ihanan houkuttelevia marjoja ja sieniä, pellot olisivat täynnä korjattavaa satoa, omenapuiden oksat notkuisivat katkeamispisteessä pyöreiden hedelmien alla, iltaisin lämpiäisi sauna. Kaikkea tätä ajattelin viilettäessäni uudenkarhean moottoripyöräni selässä kohti Hormajärveä, jonne Heli oli hiljattain muuttanut jätettyään sitä ennen hyväpalkkaisen johtajanpaikkansa isossa kansainvälisessä yrityksessä.

Vilkaistessani taivaalle, alkoi näyttää selvältä, että kastuisin kunnolla ennen kuin pääsisin perille. Väänsin saman tien kaasuhanasta, niin että kone ärjähti, mutta ukkonen peitti samassa koneen äänen alleen. Jatkoin matkaani sateen edelleen voimistuessa. Ajoin kovaa, mutta en pelännyt, sillä olin kokenut ajaja ja olin sitä paitsi jo melkein perillä. Enää muutama hassu kilometri ja pääsisin lämpimään pirttiin kuivattelemaan itseäni. Ehkä saisin vielä Helin lämmittämää Irish Coffea, ei olisi ensimmäinen kerta sekään.

Harrikan pyörät rullasivat ahnaasti tietä. Vastaan tuli vihreitä autoja, rekka, hevosvaunua perässään vetävä Volvo ja joku nainen, jonka kuljettama sininen Audi ajautui jostain syystä minun kaistalleni. Väistämättömän yhteentörmäyksen jälkeen menetin pitkäksi aikaa tajuntani, en edes tiedä, kuinka pitkäksi. Makaisin itse asiassa varmaan vieläkin verisenä myttynä tiellä, ellei Heli olisi löytänyt minua tienposkesta.

Olen ollut täällä jo pitkään ja koko sen ajan Heli on auttanut minua. Kaksi kertaa hänellä on ollut mukanaan lääkärikin; maataviistävään mustaan nahkatakkiin pukeutunut vanha mies, jolla on jotenkin oudon pyöreät silmät ja poikkeuksellisen suuret hampaat ja jalat, jotka muistuttavat linnun koipia. Paljoa mies ei kummallakaan kerralla puhunut murahteli vain epäselvästi jotain, joka kuulosti korpin raakunnalta tai tuulen ujellukselta.

Heli on kuitenkin ihana. Ilman häntä en kestäisi.Nyt katselen ison viisarin liikettä kellon lähestyessä pikkuhiljaa kahtatoista ja juuri ennen puolta yötä, hän tulee sänkyyni ja sulkee minut syliinsä niin kuin aina ennenkin. Hänen silittäessään hiljaa otsaani, minä keskityn muistelemaan elämäni alkuaikoja varjojen pidentyessä ja ympäröidessä meidät rikkinäisten harsojen lailla.

Täydellinen päivä

2009-08-09T08:16:00.002+03:00

Täydellinen päivä, millainen se olisi? Irtautumista arjesta. Sangriaa puistossa. Eläintarhassa kävelyä. Piipahtamista elokuvissa. Armon antamista itselle ja toiselle. Lou Reedin Perfect Day vuodelta 1972 on nerokas kappale elämästä sellaisena kuin sen toivoisi jatkuvan ikuisesti. Lopun raamatullinen viittaus jää soimaan päähän.

Uusi nimi

2009-08-06T05:42:00.013+03:00

Pienen veivaamisen jälkeen päädyin antamaan blogini uudeksi nimeksi Röntgenkuvia.

Autiolla saarella

2009-08-02T08:07:00.003+03:00

Tämän vuoden helmikuussa tuli kuluneeksi Kolmestataa vuotta siitä kun kaapparialus Duke pelasti erään autiolle Juan Fernándezin saarelle jättäytyneen skotlantilaisen merimiehen. Mies oli elänyt saarella neljä vuotta ja neljä kuukautta yksin käyttäen ravinnokseen kalaa, villiintyneiden vuohien lihaa ja maitoa sekä saarella luonnonvaraisena kasvavaa turnipsia, kaalia ja erilaisia marjoja. Miehen nimi oli Alexander Selkirk ja hänestä tuli esikuva Daniel Defoen ensimmäisen romaanin, Robinson Crusoen, päähenkilölle.

Jos minä pääsisin/joutuisin autiolle saarelle ja saisin ottaa mukaani vain yhden levyn, se voisi olla jokin Pink Floyd -yhtyeen klassikko. Tässä yhtyeen esittämä kappale nimeltä Marooned.

SusuPetal: Valkoiset talot

2009-07-30T22:46:00.027+03:00

Valkoiset talot on SusuPetalin kolmas teos ja toinen novellikokoelma. Ennen Valkoisia taloja häneltä on ilmestynyt proosarunokokoelma Taikkarin mäellä ja novellikokoelma Toinen painos.

Valkoiset talot koostuu 17 novellista, joista jokaisessa kerrotaan eri henkilöstä. Novellit on nimetty kukin päähenkilönsä etunimen mukaan. Kirjassa esiintyvät ihmiset asuvat kaikki alun perin valkoisiksi maalatuissa taloissa, jotka tosin ovat ajan mittaan muuttuneet samean harmaiksi. Kirjassa esitetyt tapahtumat sijoittuvat vain muutaman päivän ajalle. Talossa järjestettävä pihajuhla sitoo kirjassa esiintyvien erilaisten ihmisten kertomuksia yhteen ja pihan keskellä oleva puilla lämmitettävä grilli on kuin merkki siitä yhteisöllisyyden kaipuusta, joka monilla talon yksinäistä elämää elävillä ihmisillä kytee pinnan alla. Juuri ihmisten yksinäisyys nouseekin kirjan kantavaksi teemaksi. Vaikeinta tuntuu olevan ihmisillä, jotka joutuvat yksin huolehtimaan jostain lähimmäisestään, joko lapsesta tai aikuisesta, joka on menettänyt toimintakykynsä.

Kirjaa lukiessa, minulle tuli mieleen, että kirjan jokainen novelli on kuin valokuvanäyttelyyn valittu valokuva, joka kertoo paitsi siitä hetkestä, jona kuva on otettu myös kuvattavansa persoonasta.

Tasapainoiset ja tasa-arvoiset ihmissuhteet loistavat kirjassa poissaolollaan. Useimpia kohtaamisia sävyttää surullinen pohjavire; ihmisten kohtaamiset jäävät usein hapuiluihin, joissa todellista halua/kykyä ymmärtää toista ei saavuteta. Syystä tai toisesta yhdessä elävillä ihmisillä ei tunnu menevän yhtään sen paremmin kuin yksinkään elävillä, usein jopa huonommin. Jotkut kirjan henkilöt ovat ajautuneet niin syvälle omaan katkeruuteensa, että on vaikea kuvitella heidän enää nousevan sieltä. Aivan toivotonta elämä ei valkoisissa taloissakaan kuitenkaan ole, vaan satunnaisia ja tärkeitä kohtaamisia tapahtuu ja joskus pilkahtaa jostain suunnasta myös toivoa paremmasta.

Melankolisesta pohjavireestään huolimatta, kirja oli helppo lukea. SusuPetal on kokenut ja taitava kirjoittaja, teksti vetävää ja hänellä on taito luoda henkilöhahmoista todellisen tuntuisia. Osaltaan kirjan kiinnostavuutta lisää, että sen käsittelemät ongelmat koskettavat tavalla tai toisella varmasti ihan jokaisen meistä elämää. Tärkeää on, että koska novellit jäävät auki, jää aina toivo asioiden kääntymisestä parempaan suuntaan. Ilman tuota toivoa, kirja olisi ollut varmasti raskaampi lukea. Kaiken kaikkiaan Valkoiset talot jäi mieleen ajatuksia ja tunteita pintaan nostavana teoksena, jota voin lämpimästi suositella kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Kuplat

2009-07-24T21:37:00.009+03:00

Ne kulkivat ympärilläni yksittäin ja yhtyeenliittyneinä. Päästäkseni jollekin niistä, minun piti vain odotella. Kun sitten yksi niistä tuli lähelle, hyppäsin saman tien sen kiiltävälle vahamaiselle pinnalle. Siinä seistessäni tunsin, kuinka ahnaasti se hengitti sisään ja ulos. Sen mustanpuhuvassa ruumiissa eivät tuntuneet pätevän normaalit fysiikan lait. Aika vaikutti joskus kiihtyvän ja toisinaan taas hidastuvan ja ympäristö puolestaan näytti väillä ohenevan harsomaiseksi, melkein läpinäkyväksi. Vaeltaessani tarttuvalla pinnalla, näin toisinaan kiiltäviltä kovakuoriaisilta näyttäviä mayasinisiä kukkia ja niitä ympäröiviä tuuheita kulmakarvoja muistuttavia sieniä. Kun en enää jaksanut kävellä, niin panin maaten. Rinnassa alkoi pian kuplia outo tunne, kupli aikansa, kunnes lopulta liu’uin utooppiseen uneen.

Aikahyppy

2009-07-21T04:16:00.011+03:00

5.3.1966. Ätini makaa sairaalan valkoisissa lakanoissa. Poltot ovat alkaneet. Synnytys lähestyy. Hän on rauhallisella mielellä ja keskustelee tyynesti häntä avustavan nuoren kätilön kanssa viimeisistä kevyen musiikin virtauksista. Lause keskeytyy vain pieneksi hetkeksi, kun maailmaan pullahtaa potra poika. Hänen saatua vastasyntyneen syliinsä, pärähtää hänen sairaalaan salakuljettamastaan kideradiosta Radio Luxemburgin kanavalta Isossa Britanniassa listaykkösenä jyräävä iso hitti These Boots Are Made for Walkin'. Laulun esittää Frank Sinatran ja tämän ensimmäisen vaimon, Nancy Barbaton tytär Nancy Sinatra.

Kuukauden generointi #1

2009-07-19T18:36:00.005+03:00

Koska tunnen oudon perverssiä viehtymystä kaikenlaisia netistä löytyviä kilkkeitä kohtaan, niin ajattelin, että voisin joka kuukausi laittaa näkyville jonkun valitsemani generaattorin tuotoksia. Tässä ensimmäinen. Ja jotta elämä ei kävisi liian helpoksi, niin ajattelin, että valitsen näistä antisankareista yhden, josta kirjoitan jonkin pienen tarinantynkän.

Humorous Monster Generator - Sure they're dark terrors - but they're funny!

Phantom of the Candy Store (Makeiskaupan Aave)
Wimpy Demon (Pelkurimainen Demoni)
Doom Duck (Tuomiopäivän Sorsa)
Immature Skeleton (Lapsellinen Luuranko)
Juggernaut Sheep (Pysäyttämätön Lammas)
Beer-drinking Goblin (Olutta Lipittävä Menninkäinen)
Sarcastic Vampire (Sarkastinen Vampyyri)
Irritating Leech (Inhottava Iilimato)
Disco Angel (Disko Enkeli)
Devil of the Outhouse (Huussi Paholainen)

Innostuin keksimään itsekin muutaman hirviökandidaatin lisää tyyliin allitteraatio rulettaa:

Luomistuskainen Luuranko
Näsäviisas Näkki
Pellavapäinen Perkele
Tuomiopäivän Tuulastaja
Eripurainen Enkeli

Suloisena sundiksena

2009-07-18T08:41:00.025+03:00

Hemmo herkkä hentomieli,
urjake umpimielinen,
tyttö tuulenkantamoinen,
nuorikko nurjamielinen,
tapasivat taajamassa,
kohtasivat kohmelossa,
karulla kaupungin kadulla,
kujalla kukattomalla,
suloisena sundiksena,
päheenä päivänä nolona.

Uros uljas untamoinen
herjaa heitti, herkisteli.
Yllyttämään yltyi häiskä,
humppaan hurjaan tyttölasta,
uunottaen untuvaista.
Nauroi likka nuori nainen,
otsa oikeni ilohon,
urosta uljasta narutti,
suloisena sundiksena,
päheenä päivänä nolona.

Muremieli muusallensa
suuta suikkasi suloista,
kotia kohti saattaessa,
himaan hiljaa hiihtäessä,
hormoonien hyrräillessä,
virrassa vinkeiden fibojen.
Vikisi viriili villinainen,
kanasena kainalossa,
suloisena sundiksena,
päheenä päivänä nolona.

Hemmo herkkä hentomieli,
siippa siisti sikakuntoinen,
vällykäärmeellä väkersi,
vakoa varsin vaativaista,
tytön tuulenkantamoisen,
huitukan huikentelevaisen.
Lakanoita laulattivat,
toisiansa toimittivat,
suloisena sundiksena,
päheenä päivänä nolona.

2009-07-14T16:09:00.003+03:00

Tumma musiikki
kaartuu kuin pohjoinen kuu
yön kuulaudessa.

Kaukana kaartuu karu taivas (variaatioita)

2009-07-12T12:21:00.016+03:00

Aakkosellinen: AAAAAAAAIKKKKNRRSTTUUUUV
Anagrammi: Kuiskataan varautukaa
I-kieli: Kiikini kiirtii kiri tiivis
Lisätty kaksi kirjainta: Kaukana kaartuu kaributaivas
Puuttuva kirjain: Kaukana kaatuu karu taivas
Siirtymä (S + 7): Kaukana kaartuu karu taivasosuus
Siirtymä (V + 7): Kaukana kaasugeneraattori, karu taivas
Takaperin: Savi at ura kuut raakana kuak
Trokee: Kaukana kaartuu kaino taivas
Vastakohtainen: Lähellä suortuu viljava maa

Hookaksoota kaivoon

2009-07-11T06:09:00.032+03:00

Johanna kirjoitti jokin aika sitten Kirjoittajatreffit -blogissa Julia Cameronin lanseeraamista kijoittajatreffeistä otsakkeella Kaivoa täyttämässä: taiteilijatreffit ja aamusivut. Kirjoitus kannusti mm. siihen, että aikaa pitäisi säännöllisesti järjestää myös itselle. Tämä kannattasi pitää mielessä myös meidän pienten lasten vanhempien, jo siitäkin syystä, että virkkujen, itsensä ladanneiden isukeitten ja äityleitten seura on naperoillekin hiton paljon mukavampaa kuin takki tyhjänä koomailevien hapankorppujen. Tässä lista tapahtumista ja näyttelyistä, jotka tuntuvat tällä hetkellä meitsistä erityisen kiinnostavilta:

Finncon 2009 Kaapelitehdas, Helsinki, 10.-12.7. 2009
Taidemuseo Tennispalatsi: Suuntana surrealismi 26.6. - 22.9.2009. Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
Ateneum: Kalevala 27.02.2009 - 09.08.2009. kaikille avoimia yleisöopastuksia, suomeksi torstaisin klo 18 ja sunnuntaisin klo 14 sekä ruotsiksi parittomien viikkojen sunnuntaisin klo 13.

Luistakoot lauseet laulavaiset!

2009-07-04T18:38:00.020+03:00

Ruostukoot rulliin rautalangat!
Laotkoot latteat lauseenparret!
Roiskukoot riveille raa’at riimit!
Aktivoitukoot aivosolut,
Sakeita saloja salvaamatta,
Iänkaiken istumatta!

Liukumäelle toinen sija

2009-07-03T15:43:00.010+03:00

Mukava kesäylläri! Liukumäki tuli toiseksi Päätalo -instituutin Möllärimestari -kilpailun kertomukset ja novellit -sarjassa.

1966 in music

2009-07-02T20:23:00.018+03:00

Yesterday and Today - The Beatles
East-West - The Paul Butterfield Blues Band
Aftermath - The Rolling Stones
River Deep - Mountain High - Ike & Tina Turner

Other Planes of There - Sun Ra
Fifth Dimension - The Byrds

Takes Off - Jefferson Airplane
Here I Am - Dionne Warwick
Everybody Loves a Nut - Johnny Cash

Finnegan Wakes - The Dubliners
I Hear a Symphony - The Supremes
Roadrunner - Junior Walker & the All Stars
East-West - The Paul Butterfield Blues Band

Hey Joe - The Leaves
On Top - The Four Tops
Revolver - The Beatles
Strangers in the Night - Frank Sinatra
East Broadway Run Down - Sonny Rollins

Lähde: Wikipedia

Portaat

2007-10-28T14:55:00.000+02:00

Valokuvatorstain 65. haaste: Portaat. Otin kuvan Talvipuutarhassa, jossa käyn aina joskus retkellä perheen kanssa.

Liukumäki

2007-10-06T19:45:00.000+03:00

Runotorstai 62.haaste: Tulevaisuus. Liukumäen nimikkoteksti. Voisi käydä murrerunosta? Teksti sai alkunsa Viherin asukaspuistossa, kun olin liukumäen alla odottelemassa vanhempaa poikaani.

Mää orota alhaal. - Tuu vaa! Kirkkaat silmät kattoo jonnekki kallioil kasvavie puitte taa. Sormet irrottaa ottees. Nytkährys. Vauhti kasvaa. Puut vilahtellee yhä noppeemmi. Mettä jää taa. Tullee uusii mettii. Mää muista häne syntymäs, piäne takapuale, mist pusertu mustat enskakat. Tullee ensmäine koulupäivä. Ensmäine suurelma. Musiikki: sähkökitarat, rummut ja bassot. Teatteriesitykset. Koko elämä mittaset revyyt. Värit, joihi voi sukeltaa. Ovet, jokka täytyy avat. Kirjoje ja salaisuuksie täyttämät huaneet. Labyrintit. Minotaurukset. Jumalattaret. Ojennetut käret. Poispäi kääntyneet päät. Kaupunkit, jokka sortuu ja toiset, jokka nousee raunioist. Mere-elävät. Maattomat ja harhailevat merimiähet. Nokkaas aukovat myrskylinnut. Naiset, joitte tissit riippuu raskain mairost. Paljasjalkaset tyttäret äitiensä helmois. Ja kaike aikaa mää orota hänt käret valmiin, vaik hän o jo lakannu lähestymäst mua, piäni etääntyvä hahmo.

Dikitaattori

2007-10-02T21:32:00.000+03:00

Tarinamaanantain 28. haasteen sana-aihe: Diktaattori.

- Mitä viddua täällä on?
- Hei, sää sanoit tuhman sanan, mää kerron äidille!
- Lakkaa nynnerö jauhamasta paskaa ja katto, mitä mää löysin!
- Mistä sä ton kaivoit?
- No, täällä se istu, oksanhaarassa.
- Mikä se on?
- Emmää vaan tiedä.
- Se näyttää vähän Action Manilta.
- Joo, mut se kiemurtelee mun nyrkissä ihan kuin se olis elävä!
- Mitä jos se on?
- Ai on mitä?
- No elävä!
- Ei se voi olla, pösilö!
- Mua pelottaa kumminkin!
- Mamo!
- No enkä oo!
- Hei, ihan kuin se yrittäis sanoa jotain!
- Ai niin kuin mitä?
- Ehkä se haluu syötävää!
- Ai jaa? Mää voin käydä hakemassa.
- Hae vaan, mää odotan tässä.

- Missä helvetissä sää viivyit?
- Mää tulin niin pian kuin pääsin!
- Sä olet kanssa yks minimunahanu!
- Ai mikä?
- Anna jo olla!
- Ei ku oikeesti, mikä ihmeen minimuna...? i
- Määhän sanoin, että anna olla! Mitä sää toit?
- No, karjalanpiirakan.
- Ei oo totta! No, jospa se kelpais!
- Mitä vikaa...?
- Anna nyt olla!
- Hei täähän syö sitä!
- Ei jumalauta!
- Se söi sen kaikki!
- Ja nyt se nukkuu!
- Se näyttää mukavalta!
- Joo, niin näyttää!
- Otetaan se mukaan!
- Ai niin minne?
- Kotiin.
- Ei äiti ja isä anna meidän pitää sitä!
- Niiden ei tarvi tietää!
- Mut...
- Mää salakuljetan sen ja jos sää sanot sanankin niille, niin mää teen susta liimaa!
- Mut...
- Tuliko selväksi?
- Joo, niin kai sitten.

- Oletko sä antanut sille sun lemmikilles muuten jo jonkun nimen?
- Se sanoo itseään dikitaattoriksi.
- Ai miksi?
- no dikitaattoriksi, pösilö!

- Mitä sille dikitaattorille kuuluu?
- Ihan hyvää...kai.
- Mut hei, sähän näytät ihan siltä kuin sä olisit itkenyt.
- Enkä oo!
- Sää kyllä näytät siltä! Onko sulla jokin hätänä?
- No, se on se dikitaattori.
- Ai, mitä siitä?
- Mun pitää ruokkia sitä.
- Ei kai se nyt niin vaikeeta oo? Mää voin auttaa sua. Mää tuon taas vaikka niitä karjalanpiirakoita!
- Ei se haluu enää mitään karjalanpiirakoita!
- Ai mitä se sitten haluaa!
- Mun pitää metsästää sille kaikenlaista.
- Ai, mitä kaikenlaista?
- No, hiiriä ja pikkulintuja, enimmäkseen.
- Ai?

- Pentti, kuule mikä sun oikein on?
- Miten niin?
- No, sää olet viime aikoina ollut niin...sulkeutunut. Onko sulla jotain huolia?
- No, ei kyllä ole!
- Hei kyllä sää voit puhua ihan kaikesta omalle äidillesi!
- Ei mulla ole mitään huolia? Usko nyt, kun mä kerran sanon!
- Mut sää olet ihan kalpea ja sitten sulla on ihan kauheen mustat silmänaluset!
- Äh, ei se ole mitään!
- Mitenkä sulla oikeesti oikein menee?
- Miten niin? Mitä sä tarkoitat?
- No, koulussa ja silleen...
- Koulussa? Ihan hyvin!

- Hei onks Pena kotona!
- Joo, tuolla se on huoneessaan.
- Pena, sulle olis vieras!
- Ai, jaa?
- Mene vaan, Penalle tekee tosi hyvää nähdä kavereita! Se on nykyään niin paljon yksin.

- No hei!
- Mitäs sulle kuuluu?
- Pelkkää paskaa!
- Ai jaa? Mikä tuolla sängyn alla muuten lymyilee?
- Dikitaattori.
- Ai mikä?
- Dikitaattori, justhan mä sanoin.
- Ei jumankekka, sehän siis to-si valtava!
- Joo. Niin se taitaa olla...
- Mitä se syö?
- Mitäs jos sää kävisit kysymässä siltä itseltään?
- Joo, voinhan mää käydä! Hei mitä ihmettä sehän...
- SKRUNTS!

- Pena mikä sun on? Miksi sää itket täällä? Ja missä se sun kaveri on? Eikös se juuri tullut tänne? Täällä haiseekin niin kummalliselta. Mikset sää puhu mitään? Pena hei! Ja mikä ihme tuolla sänkyn alla oikein on?
- Älä, äiti! Varo!

kursiivinen melankolia

2007-09-30T10:39:00.000+03:00

Runotorstain 61. haaste: "On olemassa kursiivinen melankolia" - Eino Santanen.

Purtilo aamunkoittoon herää.
Jää rauhaisa satamahalli.
Viistot lasit nokea kerää,
kun lipuu tuo ruosteinen alli.

Käärmeinä aallot häntää syövät.
Kauaksi kaartuu taivas.
Apeus, kaipuu silmille lyövät.
Oi, elämä arvokas, karvas!

Kursiivinen melankolia

2007-09-28T23:38:00.001+03:00

Valokuvatorstain 61. haaste: "On olemassa kursiivinen melankolia" - Eino Santanen.

Kuvasin tämän veneen vain muutaman askeleen päästä kotoani.

Velikullat

2007-09-23T22:36:00.001+03:00

Valokuvatorstain 60. haaste: Kivet. Nämä demoniset hahmot (varhaishymiöt) valokuvasin viime viikonloppuna Vakuutusyhtiö Pohjolan talon vuolukivijulkisivusta. Kansallisromanttinen rakennus herätti valmistumisensa aikoihin 1901 paljon huomiota.

Tuli taatto taivahalta

2007-09-20T20:56:00.000+03:00

Runotorstain 60. haaste.

Tuli taatto taivahalta,
takoi auran aamunluisen,
käänsi mannut aurallansa,
iski tulta ahjollansa,
kylvi kipunat kourallansa.

Kasvoi paasi kankahalle,
kurkotti kurja kuusistosta,
kasvoi toinen toisahalle,
kasvatti vartta varren päälle.

Kehäksi kasvoivat kaitaluiset,
kylkiluiksi rinnan alle.

Lapireissu

2007-09-19T04:15:00.000+03:00

Tarinamaanantain 27. aihe: Retki. Tässä alunperin Liukumäessä ilmestyneessä tarinassa näyttäytyy karhu. Tarinan tämä kohta perustuu todelliseen, mulle nuorempana sattuneeseen, tapahtumaan.

Ero jälkee mää herrää savusiialt haisevas oksennukses likases vanhas kaupunkis, mis Anna Livia tilal virtaa Kokkari ja kaikki muu o pysähtynyt. O nii paska olo, et pakko paet junal pohjosee, mis mää lähre suunnistaa kohti UKK -puisto erämaa-aluet. Ko mää pääse jollekki sual mul tullee aaninki niinko joku tuijottais mua. Karhu siin kattoo killittää puu takkaa. Se o tullu kattoo sammoi lakkoi ko määki. Vähä aikaa siin tuijotettaa toisiamme ennenko se häippää minliä. Sit mää tule joel ja seuraa sitä nii kauvva, et löytyy ylityskohta. Riisu vaatteet ja lähre yrittää yli. Apun mul o keppi. Ko pääse keskel mis virta o friskeint, ni se laho kepin praaki räsähtääki poikki. Ko siin sit horju kahre valtakunna välil, ni yli lentää viäl krakottava korppi.

Klassikko

2007-09-16T17:31:00.000+03:00

Valokuvatorstain 59. haaste: Klassikko. Kuvassa Lintsin kummitusjunan henkilöstöä.

Haudan takaa

2007-09-14T22:43:00.000+03:00

Runotorstain 59. haaste on aiheeltaan vapaa riimiruno. Riimirunous on vaikeaa. Tästäkin kyhäelmästä taisi tulla vähän kliseinen, mutta pitihän sitä yrittää...

Hautsikka hiljainen on ilman valoo,
keskiyöllä vasta nousee häly sekä haloo.

Alta kivipaasien nousee väkeä kuin pipoo,
vaikka tällä kertaa yleisö tuskin ennätystä hipoo.

Kalmot kelmeät madot yltänsä he puistelee,
soitintansa tapailee ja vielä vähän muistelee.

Vihdoin musa raskas jyrähtää kivimuurin takaa.
Soittajat ei käytä he shakettia, kuristavaa krakaa.

Rock tukevasti nupit kääntää kaakkoon,
Elävät nyt vuorostaan rauhassa maatkoon.

Muutsi

2007-09-12T21:52:00.000+03:00

Pikkusysteri Araneida myönsi mulle ylläolevan Muutsin. Kiitän ja kumarran! Olen kyllä oikeesti vielä ihan keltanokka täällä Blogistaniassa ja hiukan hidas tutustumaan ihmisiin, mutta pikkuhiljaa ja jos kerran joku mulle tällaisen pystin haluaa myöntää, niin mukavaltahan se vain tuntuu

Muutsin myöntämisperusteet ovat tässä:

They don't limit their visits to only the rich and successful,but spend some time to say hello to new blogs as well.They are the ones who engage others in meaningful conversations,refusing to let it end at a mere hello - all the while fosteringa sense of closeness and friendship.

Ja sama Allyn mainiosti ouluntamana:"Nää palkitut eivät oo vaan niitten suosittujen pissisten kaa,vaan ottavat myös uuet lokit leikkiin mukkaan.Ne herättellee myöski järkevää keskustelua,vaikka kuka pistäis vastaan ja siltiki he saavat aikaanlähheisyyen ja ystävyyen tunnun."

Itse haluan myöntää tunnustuksen Tuimalle, vaikka hänellä tämä pränikkä näyttää olevan jo ennestäänkin.

Paholaisnaamio

2007-09-11T20:45:00.000+03:00

Istuin vastapäätä italialaista kaunotarta Fiorenza Razetoa diplomaattikutsuilla, jonne olin onnistunut keplottelemaan itseni. Jo alkuillasta aloin hänen kanssaan kiihkeän jalkapelin muka kuunnellen tarkkaavaisesti hänen isänsä Sergio Razeton luentoa Leonardo da Vincistä, Michelangelosta, Rafaellosta ja muista renessanssin merkkihenkilöistä.

Tilaisuuden loputtua kättelin isäntäni ja sanoin toivovani, että omistaisin edes pikkuisen osan hänen sivistyneisyydestään. Hyvästellessäni tämän jälkeen Fiorenzan, sain vihdoin kaipaamani tilaisuuden sujauttaa hänelle vaivihkaa kirjoittamani kirjelappusen. Tuntiessaan hienostuneen paperin silkkisen kosketuksen kättään vasten, tyttö lahjoitti minulle häikäisevän hymynsä samalla iskien minulle nopeasti ruskeaa silmäänsä.

Seuraavana iltana hotellihuoneeni ovelta kuului hiljainen koputus. Avasin oven ja siinä Fiorenza seisoi. Suutelin häntä kädelle ja kerroin, kuinka ihastuttavalta hän näytti kultanauhoin koristellussa mekossaan. Hän painoi päänsä häveliäästi alas, mutta ehdin huomata hänen silmissään viekkaan välähdyksen. Soitin huonepalveluun ja hetken kuluttua lähetti toi meille illallisen, joka käsitti lämmintä leipää, punaista viiniä, riisissä kypsytettyä viiriäistä ja jänismuhennosta. Syödessämme näitä runsaita antimia viihdytin Fiorenzaa tarinoilla, joita minulle oli sattunut matkoillani.

Lopetettuamme näytin hänelle Milanolaisesta antiikkiliikkeestä löytämääni mittaamattoman arvokasta keskiaikaista paholaisnaamiota. Hänen ihasteltuaan sitä, pyysin häntä pukemaan sen päälleen, jolloin hän kysyi minulta, että oliko hän niin vastenmielinen katsella. Kielsin häntä edes ajattelemasta moista. Vakuutin hänen kasvojensa olevan niin kauniit, että minun oli mahdoton edes kuvitella mitään vastaavaa. Sanoin kuitenkin uskovani, että naamion avulla hän voisi löytää uusia puolia itsestään. Sitkeästi Fiorenza kuitenkin vastusteli vetoomuksiani, kunnes lopulta huoahti:

- No, olkoon, jos se kerran tekee sinut onnelliseksi!

Tämän sanottuaan hän katosi kylpyhuoneeseen puristaen naamiota kainalossaan. Aloin jo ihmetellä, kun häntä ei kuulunut takaisin, mutta kun hän lopulta palasi, niin minun täytyi myöntää, että odotus oli kannattanut. Karkean paholaisnaamion kontrasti hänen siroa ja notkeaa vartaloaan vasten sai sydämeni hakkaamaan kiivaasti.

Hän askelsi minua kohti joustavin gasellin askelin, jotka toivat mieleeni popdiiva Madonnan, jonka juhliin olin osallistunut parisen kuukautta sitten. Kun hän lopulta oli kohdallani, hän työnsi rintakehänsä ulospäin niin, että hänen rintansa sojottivat minua kohti ryhdikkäinä kuin kunniakaartin upseerit. Katsoin lumoutuneena vuoroin Fiorenzan sorjaa vartaloa, vuoroin paholaisnaamiota, joka peitti hänen kasvonsa. Naamion groteski ilme sai kylmät väreet kulkemaan hallitsemattomina selkääni pitkin ja tunsin äkkiä oloni tukalaksi. Samassa hän tarttui käsiini lujalla otteella pakottaen minut alleen vuoteeseen. Hämmästyin hänen käsistään lähtevää voimaa, jonka edessä tunsin itseni heikoksi, niin raavas mies kuin olinkin.

Seuraavien piinaavien tuntien aikana Fiorenza pani minut kärsimään kaikki mahdolliset helvetin tuskat. Käytyäni läpi hänen tarjoamansa kiirastulen, hän tarjosi minulle kuitenkin lohdutuksen hedelmän, joka korvasi moninkertaisesti kulkemani Via Dolorosan. Niin mehevä se oli, että en jaksanut surra sitä, että jättäessään minut uupumuksen vallassa huohottamaan sängylleni, hän otti mukaansa paholaisnaamion. Sen lahjan soin ilomielin hänelle, olihan hänenkin antamansa lahja ikimuistoinen.

Kipu

2007-09-11T03:35:00.000+03:00

Pakinaperjantain 45. haaste: Kipu . Paskasta ei saa konvehtia! En saanut vanhaa tekstiä korjattua. Oli helpompi kirjoittaa kokonaan uusi.

Sen kupeet värähtelivät hengityksen tahtiin. Turvasta valui tulista laavaa. Sitä seurasi korppi. Sen ääni imeytyi kiviin. Hevosella ei ollut poltinmerkkiä eikä kenkiä. Se katsoi minua surullisilla silmillään. Katseeni etsiytyi siihen. Toinen sen silmistä kasvoi isommaksi ja nieli minut. Sen voima musersi minut pieniksi paloiksi maailmalle: joiksi, vuoriksi ja meriksi. Maailma silmän takana oli aurinkoa ja jäätä. Sudet ulvoivat ja tuulet lauloivat. Kalliot rapautuivat, puut luutuivat rangoiksi. Meret jauhoivat vuoret hiekaksi. Yhä uudet sukupolvet painoivat jälkensä hiekkaan ja meri pyyhki ne taas. Meren alla pedot synnyttivät petoja, jotka olivat julmia, mutta eivät kokonaan vailla kauneutta. Tietoisuus himmeni, kunnes palaset palasivat sinne, mistä ne olivat kerran erkaantuneet. Tunne keuhkoissa yltyi paineen kasvaessa räjähtäväksi kivuksi. Ilma ympäröi minut raakana ja lohduttomana. Jossain kaukana hevonen hirnahti ja kuului vaimenevaa ääntä. Ja kaiken tämän olin jo unohtanut, kunnes löysin rannalta hiekkaan painuneen jäljen.

Uusi blogin nimi

2007-09-10T05:09:00.000+03:00

Halusin keksiä blogilleni uuden nimen. Kaupungin laidalta ei ollut kovin hauskalta kuulostava, eikä sen puoleen kovin kuvaavakaan. Netistä löytyi iso liuta nimigeneraattoreita inspiraation lähteeksi. Pienen ideariihen jälkeen, päädyin kuitenkin lopulta antamaan blogilleni nimen Karvasta siirappia, joka on muunnelma Band Name Maker-nimigeneraattorin antamasta ehdotuksesta Pure Syrup. Ajattelin nimen kuvaavan hyvin ristiriitaista luonnettani ja paradokseille pohjautuvaa maailmankuvaani.

Laitan vielä tähän listan niistä vaihtoehdoista, joita mietin. Miksiköhän muuten nimet, jotka kuulostavat ihan hyviltä englanniksi, kuulostavat monasti pelkästään naurettavilta suomennettuina? Ehkä se johtuu siitä, että kun suomeksi vaivaudutaan sanomaan jotain, niin sitä yleensä myös tarkoitetaan?

Ollin oppivuodet

Wild Agnostic Blues

They Might Be Happy Puppets

Radioactive Wealthy Beans

Fake Blog

Lullaby of Ninja Corpses

Elävien kuolleiden satulipas

Marmalade Melon

Marmelaatimelooni (nimestä tulee jotenkin mieleen Karkkiautomaatti)

Digital Absence

Nibbled Feast And The Hostility

Bottom Chunk

Sensual Turtle

Skanky Police

Painful Of The Red

Quiet Pasta

Pain Soup

Pure Syrup

Puhdasta siirappia

Aivokuolleen kamelin kitkerää hapatusta

Paljon melua tyhjästä

Marmelaatimeloonimania (tulee mieleen kyllä hieman Hunameloonit)

Karvasta siirappia

Karvasta siirappia ja makeaa sitruunaa (liian pitkä)

Sokkoleikki

2007-09-04T11:05:00.000+03:00

Nukahdin puristaen puristaen Kathy Ackerin Tunnottomien valtakuntaa käsissäni. Uneksin leikkiväni sokkoa valkoisiin pukeutuneiden neitosten pyöriessä ympärilläni. Silmät peitettyinä haparoin kohti hiljaisuutta katkovia kevyitä naurunpärskeitä. Lopulta käteni tavoittivat jotain pehmeää ja surullista. Jotain veristä. Poistin liinan silmiltäni. Olento riisui kasvojaan peittävän kartionmallisen päähineen. Linnut vaikenivat. Tytöt lakkasivat nauramasta. Kevyt tunnelma oli tiessään. Jotkut neitosista näyttivät pelästyneiltä. Olennolla ei ollut silmiä. Kasvot olivat aivan sileät siltä kohtaa, jossa niiden olisi pitänyt sijaita. Se otti haparoivan askeleen minua kohti ja kosketti poskeani. Sen sormet olivat pitkät ja luisevat. Sen rujo kosketus tuntui miltei lempeältä. Heräsin ja kuin mitään ei olisi tapahtunut, jatkoin lukemista siitä kohtaa, mihin olin jäänyt.

Raimo ja Mimosa

2007-09-04T04:41:00.000+03:00

Porin kuninkaallisella murteella kirjoitettua draamaa William Shakespearen hengessä.

Poika olis sellane herkkä ja ujo, melkei sulkeutunu. Sen nimi vois ol vaik Valpuri tai ehkä sittenki Raimo. Flikan nimi olis Mimosa. Se pualestaa olis ronski ja rääväsuine amatsooni. Ko nää kaks sit tapais, ni Mimosa vonkais silt Raimolt nii kauva, et sais houkuteltuu sen pahviseinäsee yksiöönsä. Sil aikaa ko se itte kävis kylppäris, Raimo kuariutuis kiltisti vaatteistaa, sammuttais kaikki valot ja jäis orottamaa syrän pamppaille peito al. Ko Mimosa sit palais ni se räväyttäis heti ensmäiseks valot taas pääl. Se olis pukeutunu pelkkää leveeliärisee cowboy-hattuu ja se heiluttais sitä ilmas, samal ko huutais koval äänel et: ”Jippijaijee!” Raimo peito se heittäis samatiä pois ja jätkä tiätysti punastelis ja koittais turhaa peitel kruunukalleuksiaa. Flikka eiko naurais ja hyväilis sen rintakehää ja kai vähä muutaki. Eikä aikaakaa ko se jo hytkyis sen pääl niinko jossai ihme roreos. ”Jippijaijee!” Sänkyvanhus siihe, et säälikää ny kuulkaa vanhaa hetekaparkaa! Raimo-parkaa ujostuttais täs vaihees jo nii paljo, et silt meinais pääst poru. Lopult Mimosa kellahtais uuvahtaneen kyljellee ja alkais kuarsaamaa sänkyvanhukse huates helpotuksest. Raimo sen sijaa valvois viäl pitkää, ko se vaa miättis, et rakastaaks se sitä iha oikeesti.

Tuli kuume, kuumotteli

2007-09-01T03:22:00.000+03:00

Pakinaperjantain 44, haaste: Kuume. Kalevalamittaa. Pitihän sitä nyt päästä kokeilemaan KaRuSen Trokeemankelia.

Tuli kuume, kuumotteli,
veri kasvoille karahti.
Harhaellen mieli kulki,
taudin taittama vikisi.
Kiinnekohtaa etsiskeli
teitä tuimia eteni.

Aamulla

2007-08-30T09:08:00.000+03:00

Runotorstain 57. haaste: tämä hetki 20 sanalla.

Kahvinkeitin porisee. Hengitän rauhallisesti. Kun lopulta tunnen olevani valmis tarttumaan hetkeen, lentääkin se jo taivaalla kuin lintu sulaa hopeaa siivissä.

Kraapasu kellaristani

2007-08-29T09:11:00.000+03:00

Pakinaperjantain 43. kuvahaaste. Tämä lyhyt teksti on viime vuonna ilmestyneestä kirjastani Liukumäki. Ajattelin, että se sopisi tähän yhteyteen.

Sanni o taas jättäny mut yksi kottii. Mää korkkaa olue ja mene alas siivoomaa kellarii. Siäl mää tapaa Dostojevski, joka jua mun seuraks yhre huurteise. Mää kerro hänel, et mää ole ostanu piljetit häne näytelmääs, jonka nimi o riivaajat. – Meil kaikillaha o omat riivaajamme, Dosto sannoo. Mää ole hiljaa, mikä o tunnetusti myäntymise merkki. Sit mää riko hiljasuure. – Dosto? Nyt hän o vuarostaa hiljaa. – Mitä tuffal kuuluu? Hän kattoo mua pitkää. Lopult hän vastaa: – Tuffa voi hyvi. – Mist sää se tiärät nii varmasti? mää kysy. – Enkeli kerto se mul, hän vastaa. – Uskoks sää enkeleihi? – Miksen mää uskois? Uskotha sääki muhu.

Temppu

2007-08-28T02:46:00.000+03:00

Tarinamaanantain 25 sana-aihe: Temppu. Tämä pulp-henkinen tarina syntyi unesta, joka jäi vaivaamaan minua.

Juoksen hengästyneenä ylös kivisiä portaita. Paholaismaisilta näyttävät patsaat saavat minut tuntemaan, että portaat johtaisivat minua suoraan kadotukseen. Jostain syystä en kuitenkaan pysty kääntymään. Portaat loppuvat kapeaan tasanteeseen. Katson alas. Alhaalla näen metsää silmäkantamattomiin ja kapean joen, joka kiemurtelee metsän halki kuin suuntavaistonsa menettänyt sisilisko. Äkkiä kavahdan. Tunnen selässäni kylmän tuijotuksen. En haluaisi kääntyä, mutta kuin jonkin voiman pakottamana käännän päätäni siihen suuntaan, josta tunnen tuijotuksen tulevan. Minua tuijottaa pieni mies, jonka silmissä on jotain pelottavaa. Äkkiä mies heilauttaa kättään ja paikalle ilmestyy kuin tyhjästä kolme täyteen sotisopaan pukeutunutta ritaria. He eivät kauaa aikaile, vaan lähtevät saman tien hyökkäykseen kannustaen ratsujaan yhä kiivaampaan laukkaan. Minulla ei ole asetta. Mitään ei tunnu olevan tehtävissä. Viime hetkellä huomaan, että erääseen patsaaseen on upotettu miekka. Koetan vetää sitä kivestä miesten lähestyessä minua. Miekka irtoaa yllättävän helposti. Suuntaan iskun ensimmäiseen mieheen. Hän putoaa hevosen selästä ja jää jalkoihini liikkumattomaksi mytyksi. Ehdin juuri ja juuri käännähtää ja iskeä hänen perässään tulevaa miestä, joka samaten suistuu hevosen selästä. Kolmas mies kääntää hevosensa ja laukkaa karkuun ottaen kuitenkin ensin pienen miehen selkänsä taakse. Kun he ovat kadonneet paikalta, kumarrun riisumaan kypärän jalkojeni juuressa viruvalta mieheltä. Kypärän alla on vaaleankeltaista tuorejuustoa, joka alkaa murentua kosketuksesta.

Stipendiaattien kesäkinkerit

2007-08-26T20:23:00.000+03:00

Parisen vuotta sitten osallistuin Nuoren Voiman Liiton stipendiaattikurssille Oriveden opistolla. Meitä oli päässyt mielenkiintoiselle kurssille kymmenen hyvin erilaista ihmistä. Yhteistä meille oli, että olimme kaikki lähettäneet arvostelupalveluun käsikirjoituksen, joka arvostelupalvelun kriitikoiden mielestä oli ollut lupaava.

Kurssilla saimme hyviä parannusehdotuksia ja neuvoja viikonlopun ansiokkaasti vetäneeltä Kaija Valkoselta. Enemmän kuin tärkeää oli kuitenkin myös tutustuminen toisiin kirjoittajiin. Paikallisessa ravitsemusliikkeessä suhisivatkin ässät meshtarikurshilaishilta jo ensimmäisenä iltana. Kurssin jälkeenkin olemme pitäneet yhteyksiä yllä osallistumalla silloin tällöin järjestettyihin tapaamisiin. Tässä ovat tosin etulyöntiasemassa olleet pääkaupunkiseutulaiset, koska kinkerit on, ainakin toistaiseksi, järjestetty Helsingissä.

Viime perjantaina pidettyyn luokkakokoukseen pääsi paikalle neljä henkeä. Meri ei päässyt tällä kertaa tulemaan, koska oli juuri aloittanut suomen kielen opiskelut Tampereen yliopistossa ja hänellä oli kaikenlaista siihen liittyvää hässäkkää. Inga puolestaan oli juuri tullut äidiksi. Onnea kosolti kummallekin! Vuodessakin ehtii jo tapahtua suuria muutoksia.

Paikalle saapuneista Jarkko oli mennyt naimisiin Hawaijilla ja oli nyt julkaisemassa Arkkibakteereita-kirjan jälkeen toista palvelukustannetta. Arvovaltainen raati määritteli teoksen lyhytmuotoiset tekstit aforistiseksi lyhytproosaksi, vaikka periaatteessa tietysi kaikenlainen kategorisointi onkin niin rajoittavaa (eikä oikeasti kiinnosta muita kuin markkinointiväkeä).

Kaksi meistä oli aloittanut ilahduttavasti jo uusien käsikirjoituksen työstämisen, edellisten ollessa vielä kustantajilla kierroksella.

Itse kerroin keskittyväni tällä hetkellä lähinnä pieniin lapsiini, mutta koettavani pitää yllä kirjoitusrutiineja yllä bloggaamalla. Oman käsikirjoitukseni, Liukumäen, olin julkaissut pian kurssin jälkeen omakustanteena Espooon Kirjailijoiden Oma kaupunki -sarjassa.

Poissaolleista Inga oli ehtinyt saavuttaa kunnioitettavan pro-tason fantasiakirjallaan Kohti pystynäppyläin puhurivuoristoa ja Annelilta oli julkaistu dekkari-kilpailun voittanut teos Meitä vastaan rikkoneet jo vuonna 2004.

Paitsi kirjottamisesta puhuimme kirjallisuudesta. Tärkeää ei ollut se kuka meistä oli yrityskonsultti, kuka raitiovaununkuljettaja, kuka atk-suunnittelija tai kuka lihatiskin myyjä. Tärkeää oli elämä itse ja tietenkin kirjallisuus. Illan aikana lennähtelikin sellaisia nimiä tiuhaan ilmaan kuin José Saramago, Ray Loriga, Charles Bukowski, Kurt Vonnegut ja paljon paljon muita. Näissä keskusteluissa jokaisella tuntui olevan jotain sanottavaa. Aika kului kuin huomaamatta. Lopulta kello olikin yllättäen jo neljä yöllä ja lähdimme taas kukin tahoillemme.

Itse onnistuin pääsemään Leppävaaraan linja-autolla, sitten piti ottaa taksi kotiin. Seuraavan päivä oli lauantai ja olo oli hiukan nuutunut. Mutta ei se mitään; tällaiset tapaamiset ovat tärkeitä. Terveisiä vain kaikille teille ihanille ihmiselle, joita toivon tapaavani mahdollisimman monta viimeistään taas ensi kesänä!!!

Kinkkupizza

2007-08-26T11:42:00.000+03:00

Sunnuntainventaario. Mitähän voisi tehdä kinkunpalasta, muutamasta juuntonlopusta ja vajaasta purkillisesta oliiveja? No, mitäpä muutakaan kuin pizzaa. Jossain vaiheessa huomasin yleensä käyttämäni tomaattimurskan puuttuvan, mutta jääkaapin perältä löytyi pari tomaattia, joista sai improvisoitua kastikkeen. Pohjataikinassa käytin grahamjauhoja, loppuloksesta tuli näin vähän ruokaisempi.

pohja

1,5 dl vettä
20 g hiivaa
3,5 dl jauhoja (esim. luomu grahamjauho)
0,5 tl suolaa
2 rkl öljyä

tomaattikastike

2 tomaattia
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
basilikaa, mustapippuria

muu täyte

kinkkua
mustia oliiveja
mozzarellaa
viinijuustoa
vuohenmaitojuustoa (Soignon)
perusjuustoa (polar 15 %)
herkkusieniä

valmistus

Liuota hiiva veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina. Kiehauta tomaatit ja soseuta tehosekoittimella tomaattikastikeainekset. Kaaviloi taikinasta leivinpaperin päällä pizzakiekko ja lisää täytteet. Anna kohota. Paista 250 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Kas kummaa

2007-08-21T03:27:00.000+03:00

Kirjoitin tämän Runotorstain 55. aiheesta kas kummaa. En oikein osaa kirjoittaa runoja, mutta tämä, joka liittyy henkilökohtaiseen elämääni, halusi vaillinaisenakin tulla ulos.

Joskus sitä rakentaa
kivisistä ajatuksista labyrintin.

Joskus sitä puhaltaa henkiin
unen hirmuhärän Minotauruksen.

Joskus sitä hukkaa
auki kerimänsä langanpään.

Joskus sitä törmää seinään,
jota ei käy kiertäminen.

Joskus sitä kompastuu
kuvaan, hymyyn, pieneen eleeseen.

Joskus, joka, kas kummaa,
onkin langanpää, niin kovin tutunoloinen.

Kummajaiskriisi

2007-08-19T07:42:00.000+03:00

Pakinaperjantain 42. haastesana: Kriisi

Tyyni kesäpäivä. Seisova ilma toimistossa. Verhon heilahdus. Oikutteleva tietokone. Ja kun hän kääntyy katsomaan, ei muuta kuin ilmassa leijuvia läpikuultavia pölyhiukkasia.

Aluksi hän luulee nyrjähtäneiden harhamien johtuvan vain huonosti nukutuista öistä tai migreenin jälkeisestä sekavasta olotilasta, mutta pian hän alkaa ymmärtää, että kyse ei ole pelkistä huonoista fiboista, vaan jostain jolle hän ei keksi edes sopivaa nimeä; houre, hulluus, halvaantuminen, hiillostuminen ja helvetti tuntuivat hänestä jotenkin niin riittämättömiltä.

Pahinta on odottaminen. Kun hän kerran on alkanut odottaa, sille ei enää näy loppua. Odottaessa maailma karkaa hänen ohitseen ja hän jää loukkuun. Hän alkaa kuulla ääniä. Paskaa sataa yhä rankemmin hänen niskaansa. Ennen kuin hän ehtii laskea kymmeneen, hänen vainoojansa on jo vallannut hänen ajatuksensa. Pian hän huomaa ajatustensa askartelevan lähinnä vain sen ympärillä ovatko hänen mielensä huteria ovia kolkuttelevat kummitukset nuoria vai vanhoja, miehiä vai naisia, murhaajia vai murhattuja. Lopulta silläkään ei ole enää väliä.

Työtoverit väistelevät hänen harhailevaa katsettaan. Hänen pomonsa katsoo muualle kohdatessaan hänet sattumalta käytävällä. Hän tuntee uponneensa syvään märkivään haavaan. Hautausmaat alkavat selittämättömästi vetää häntä puoleensa. Hän tuntee allaan vainajien levottomat liikkeet ja toisinaan hän on kuulevinaan niiden kuiskailevan vierailta kuulostavia nimiä. Lopulta hän alkaa tuntea olevansa kuin itsestään kuoriutunut kylmän jähmettämä varjo.

Hän alkaa torkahdella työkoneensa ääreen. Näkee unia, jotka ovat eläviä kuin maasta nousevat muistot. Hänen silmänsä erottavat ääriviivoja pimeydestä. Toisinaan hän kuulee naurua, pienten tiukujen kieroutunutta helinää. Joskus, kun hän kääntyy nopeasti, hän on näkevinään lepakon ilottomat silmät.

Aamuisin sydän lyö raskaasti vanhenevien solujen kamppaillessa väsymystä vastaan hänen lähtiessään töihin, missä seinät tuntuivat kaatuvan hänen päälleen ja työtoverit joko nauravat hänelle tai luovat sääliviä katseita hänen peräänsä. Hullu, he sanovat, hän on tullut hulluksi. Mutta onko hän hullu vai onko maailma hänen ympärillään sairastunut? Mitä tarkoittavat ne kylmät kosketukset, jotka viipyvät aina vain pidempään hänen ihollaan? Kaiken lisäksi sähköiset häiriöt, jotka vaivaavat hänen konettaan, alkavat muuttua vakavammiksi. Joskus kuvaruudulle näyttää piirtyvän jotain, joka hämärästi muistuttaa nuoren naisen piirteitä. Ja entä kaikki nuo kärpäset? Niistä ei tunnu tulevan loppua, vaikka hän on huomauttanut asiasta siivoojalle, sille riuskalle tädille, joka siivoaa keskiviikkoisin hänen huoneensa.

Sitten eräänä päivä johtaja kutsuu hänet luokseen. Hän puhuu oudon etäisesti rationaalisista uudistuksista, nykypäivän vaatimuksista ja siitä, että pitää ajatella yhtiön parasta. Sen jälkeen hänen ei tarvitse enää mennä aamuisin töihin. Nuoremmat täyttävät hänen paikkansa. Hänellä ei enää ole oikein muuta tekemistä kuin summata kulunutta elämäänsä ja miettiä onko hänellä meneillään vain pelkkä alkava keski-iän kriisi vai onko kyse jostain vielä sitäkin vakavammasta.

Hammaslääkäri helvetistä

2007-08-14T05:25:00.000+03:00

Tarinamaanantain 24. aihe: Torni

Ei voi olla totta! Katsoin epäuskoisena vanhan näköistä tornia, joka kohosi kohti taivasta kuin tuomion vuori. Olin jo aikeissa kääntyä takaisin, mutta samassa tunsin poskessani ilkeän vihlaisun. Pysähdyin siihen paikkaan. Tainnuttava kipu säteili kaikkialle päähäni, niin että olin vaipua polvilleni. Ei, enää en voinut kääntyä. Voihkaisten kävelin ovelle, johon oli kiinnitetty pieni muovilaatta, jossa luki Hammaslääkäri Nax Venuscape, ylin kerros. Nimi kuulosti eksoottiselta. Koetin ovea. Se oli lukossa, joten painoin nimilaatan yläpuolella olevaa nappia. Samassa kuulin summerin äänen ja lukon naksahduksen. Raskas ovi aukeni narahtaen. Astututtuani sisään, minulta kesti jonkin aikaa tottua hämärään. Pienet sähköllä toimivat kynttilälampetit eivät valaisseet kovinkaan paljon. Kun silmäni vihdoin olivat tottuneet hämärään, niin kohotin katseeni ja näin ylös kohoavat kierreportaat. Samassa tunsin, kuinka sydämeni alkoi lyödä kiivaammin. En ollut koskaan sietänyt korkeita paikkoja ja välttelinkin niitä, aina kuin se vain oli mahdollista. Nyt se ei ollut. Hampaassani tuntuva vihlonta oli yltynyt niin kovaksi kivuksi, että pelkäsin pyörtyväni.

Minun ei siis auttanut kuin lähteä kiipeämään horjuvin askelin ylöspäin. Uskokaa huviksenne, että se ei ollut helppoa. Jokainen monimutkaisin kuvioin koristeltu askelma tuntui kuin kuolemantuomiolta. Lisäksi päätäni alkoi pian huimata niin, että minun piti takertua huteralta vaikuttavaan kaiteeseen. Minusta tuntui aivan kuin olisin ollut hukkumaisillani myrskyn silmään ja portaat tuntuivat jatkuvan ylöspäin ikuisesti. Jonkin ajan kuluttua minusta alkoi itseasiassa tuntua siltä, että taivas ja maa olisivat vaihtaneet paikkoja ja että minä olin kiipeämässä taivaan paikalle tulleeseen helvettiin. Jopa ilma jota hengitin alkoi tuntua paksummalta ja olin myös haistavinani hiljalleen voimistuvaa rikinkatkua. Pysähdyin hetkeksi. Minä ja vilkas mielikuvitukseni! Koetin naurahtaa. Kuiva korahdus joka pääsi suustani ei kuitenkaan muistuttanut edes kaukaisesti vapautunutta naurua. Kohautin olkapäitäni ja päätin antaa olla. Siihen oli varmaan ollut syynsä, että en ollut koskaan koulussakaan tullut saaneeksi hymypoikapatsasta.

Ennen ylätasannetta ohitin niin monta kerrosta, että menin laskuissa sekaisin. Puolivälissä portaita kiskaisin yhdellä kertaa povitaskuun jemmaamani taskumatin, jossa oli irlantilaista viskiä. Juoma sopi hyvin tornin tunnelmaan ja turrutti hieman hampaassa vihlovaa kipua.

Lopulta pääsin ylätasanteelle, jossa oli raollaan oleva ovi. Tyrkkäsin oven auki ja huomasin olevani jonkinlaisessa odotushuoneessa. Odotushuoneen perällä oli kalpeaihoinen luuviulu, jolla oli siropiirteiset kasvot ja mustat hartioille ulottuvat hiukset. Sanoin miehelle tulleeni kipeän hampaani takia. Hän nousi ja hänen kasvonsa vääntyivät jonkinlaiseen hymyntapaiseen. Mielessäni kyllä ajattelin, että tuskin hänkään oli ollut koulunsa hymypoikia.

- Odottakaa hetkinen hammaslääkäri kutsuu kyllä kohta teitä.

Odottaessani kaivoin taskustani hammasharjan, jonka kuluneet harjakset sojottivat sikin sokin joka suuntaan ja menin huoneeseen, jossa oli kukon kuva. Oli ilmeistä, että ainakaan Stefan Lindfors ei ollut suunnitellut huoneen sisustusta. Huoneessa ei ollut muuta kuin WC-pönttö, josta puuttui rengas ja likainen lavuaari. Ei edes peiliä. No, mitäs pienistä, osasin kyllä harjata leegoni ilman sitäkin. Kun olin saanut operaation tehdyksi toivoin, että mintun makuinen hammastahna peittäisi edes osan suustani lähtevistä tujakoista tuoksuista, vaikka tiesinkin sisimmässäni toiveen olevan epärealistinen.

Kauaa minun ei tarvinnut odotella, kun huoneeseen jo sipsutteli melko uskomattomalta näyttävä hammaslääkäri. Naisella oli valkoisen takin alla mustat nahkasaappaat ja pakkelia niin paljon, että sillä määrällä olisi ylläpitänyt yhtä kemikaliokauppaa viikon päivät.

Puristin hammaslääkärin kättä ja marssin hänen jäljessään hoitohuoneeseen. Oven sulkeuduttua vilkaisin ympärilleni ja koin uuden yllätyksen. Hammaslääkärin tuoli ja välineet näyttivät siltä kuin ne olisi hankittu jostakin antiikkiliikkeestä. Porakin, mikä lie veivattava, ajalta miekka ja kilpi! Toivuttuani ensihämmästyksestä avasin suuni esittääkseni tuohtuneen protestin, mutta jokin naisen katseessa sai minut sulkemaan leipäläpeni saman tien. Sen sijaan istuin kiltisti kuin pyhäkoulupoika hänen tarjoamaansa makuuasennossa olevaan nappanahkaseen potilastuoliin.

Nainen käski samantien minun avaamaan suuni. Tein työtä käskettyä ja hän kumartui tutkimaan rikkinäistä purukalustoani. Sitten hän suoristi itsensä ja heristi minulle sormeaan.

- Tuhma poika, et ole tainnut liikoja huolehtia hampaistasi.

- No, on ollut muuta ajateltavaa. Menetin työpaikkani ja eukko lähti jonkun helvetin Korsolaisen sähkömiehen matkaan ja minä juutuin kulmakapakkaan. Siinä sitten taisi vierähtää usempi vuosi tuoppiin itkiessä, mutta semmoista elämä on.

- Älä huoli nainen sanoi. Tämä on äkkiä hoidettu. Poistan vain rikkinäiset hampaat. Muille huolillesi en mahda mitään, mutta semmoista elämä on.

Nainen alkoi saman tien kiskoa valkoisia kumihanskoja käteensä. Tunsin vatsassani kouraisun. Viinakin lakkasi vaikuttamasta.

- Et kai sinä puuduttamatta?

- Miehet! Ei pieni kipu pahaa tee!

Samassa nainen työnsi kätensä suuhuni ja otti alaleuan poskihampaastani kiinni ja kiskaisi. En ollut uskoa silmiäni. Hän ei ollut tarvinnut toimitukseen muita työkaluja kuin hennoilta näyttävät sormensa. Herrajumala! Voin vain vakuuttaa, että kipu oli infernaalinen. Nainen näytti tyytyväiseltä ja heilutteli voitonriemuisesti veristä hammasta edessäni.

- Sanoinhan, että tämä olisi äkkiä hoidettu.

Minulle riitti. Mittani oli täysi. Nousin jo lähteäkseni, mutta nainen tönäisi minut takaisin potilastuoliin.

- Maltahan vähän. Ei tämä ole vielä ohi.

Kokosin itseni ja koetin näyttää niin arvovaltaiselta kuin se vain minunkaltaiselleni luuserille oli mahdollista.

- Minä lähden nyt ja aion muuten tehdä sinusta virallisen valituksen hammaslääkäriliittoon!

Samassa naisen kasvot muuttuvat vihan vääristämiksi ja hän alkoi sähistä minulle. Hänen suunsa auetessa ulos työntyi pari pitkiä kulmahampaita. Koetin saada harvat aivosoluni liikkeelle, mutta ne olivat yhtä ketteriä kuin juoksuhiekkaan vajonneet kilpikonnat. Oliko nainen todella vampyyri vai olinko joutunut tahtomattani tosi-TV-ohjelmaan, jonka nimeksi sopisi Hammaslääri helvetistä?

Lopulta kokosin voimani ja iskin naista käteeni tavoittamalla antiikkiporalla. Vaikutus olisi tosin ollut sama kuin jos olisin käyttänyt lyömäaseena höyhenviuhkaa, siis plus-miinus-nolla.

- Vai alkaa herra röyhkeäksi?! Minun täytynee varmaan antaa sinulle pieni opetus ihan noin vain niinkuin omaksi parhaaksesi.

Tutkittuaan hajamielisesti käsissään olevasta hammasta, nainen heitti sen suuhunsa kuin karkin. Tämän jälkeen hän tarttui minuun lujalla otteella ja heitti huoneen poikki vasten kiviseinää. Ilma pakkautui ulos keuhkoistani, enkä kyennyt vetämään henkeä. Naisen lähestyessä minua itsevarmoin askelin, minä koetin elvyttää sisäistä luovaa minääni, jotta olisin keksinyt käsillä olevaan problemaan jonkinlaisen ratkaisun. Turhaan! Luova minäni oli jäässä. Äkkiä tunsin jotain sormissani. Ikkunan haka. Käännyin, kiskaisin ikkunan auki ja jäin tuijottamaan alas. Ymmärsin kuitenkin samassa, että maahan olisi niin pitkä matka, että en ikinä selviäisi hengissä pudotuksesta. Eikä minulla sen puoleen olisi ollut aikaakaan. Nainen tarttui minuun nyt jo toisen kerran teräksenlujilla kätösillään ja minulle kävi selvääkin selvemmäksi, että hän tässä leikissä oli se, joka vei ja minun osakseni jäi vain vikistä surkesti. Tilanteeni oli sellainen, että minua tuskin auttaisi miesasialiittoon valittaminen, sen verran minäkin ymmärsin.

Hammaslääkärini hampaat alkoivat lähestyä kurkkuani. Tunsin, että minua oli petetty taas pahan kerran. En todellakaan voinut antaa parhaalla tahdollakaan hammaslääkäri-potilassuhteellemme arvosanaksi edes tyydyttävää, se oli tullut minulle jo tässä vaiheessa selväksi.

Synkät ajatukseni katkesivat samassa, kun potilashuoneen ovi aukeni ja vastaanottoaulan kalpea laiheliini astui huoneeseen. Mies näytti paitsi nälkäiseltä, myös vimmastuneelta.

- Eiköhän ole minun vuoroni tällä kertaa aloittaa.

Hammaslääkäri irrotti minusta otteensa.

- Mitä sinä sanoit?

Samassa nämä kaksi alkoivat riidellä siitä kumpi saisi imeä vereni kuiviin. Huomasin äkkiä olevani lattialla ilman, että he olisivat kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Lähdin hivuttautumaan hiljaa kohti avoimeksi jäänyttä ovea. He huomasivat minut vasta, kun olin jo melkein ovella. Kuin ihmeen kaupalla pääsin kuitenkin pystyyn ja sitten minä lensin. Olin ollut nuorempana piirin mestari 110 metrin aidoissa, vaikka sitä ei enää minusta kukaan uskokaan. Pelkän adrenaaliinin siivittämänä minä juoksin vielä kerran niin lujaa, että olen varma että kukaan ihminen ennen minua ei ollut juossut niin lujaa ja kuin ihmeen kaupalla minä pääsin ulos aurinkoon.